Ajatellaanpa pikkutyttöä, jolla on ongelma. Aikuinen mies on raiskannut hänet ja nyt hänen pitäisi löytää suhtautumisen tapa raiskaajaan. On niin, että tässä pikkutyttö on keskushenkilö eivät hänen vanhempansa. - Hyvät vanhemmat tietenkin järkyttyneinä paheksuvat tekoa. Mutta päähenkilö on pikkutyttö. Vanhempia ei ole raiskattu. - Kristinuskon pikavastaus pikkutytölle on se, että sinun pitää antaa anteeksi. Anna anteeksi! Pidän tätä pikavastausta röyhkeytenä ja henkisenä väkivaltana, joka jatkaa siitä mihin raiskaaja on päättänyt. Ehkä käykin niin että hurskaat vanhemmat jonkun ajan kuluttua antavat tekijälle anteeksi mutta kuten sanottu he eivät ole päähenkilöitä. Ei heitä raiskattu. Kukaan ei pysty asettumaan pikkutytön paikalle, koska tyttö on päähenkilö. Hän on pääuhri. - Olen blogissa sitonut anteeksiannon sellaiseen ihan konkreettiseen käytäntöön, että anteeksiantoa on mahdotonta edes käsitellä ellei pahantekijä katumuksessa pyydä anteeksi. - Jos olen yhtään ymmärtänyt lukemaani oikein niin eräs raiskauskynnyksen ylittäminen tapahtuu sellaisessa rikoksentekijän kielipelissä missä uhrista tulee syyllinen. Uhri on raiskaajan mielestä ansainnut tulla raiskatuksi. Uhri on viettelijä. - Tällaisesta ajattelusta on aika vaikea nousta katumus ja katumukseen liittynyt anteeksipyyntö. Tekijä on saattanut käyttää tappamisen uhkaa pikkutytön vaientamiseksi ja siitä huolimatta rikos on paljastunut. Tekijä on raivoissaan eikä katuva. Ja tähän sitten papit hokevat että et ole oikealla tavalla uskossa, jos et anna anteeksi. Voi sinä pieni tyttö! Vanhemmat ovat jo antaneet anteeksi sen mitä sinulle on tehty ja sinulla vain on tuo tyhmä ilme naamallasi, joka kertoo, ettet ole valmiudessa antamaan anteeksi. - Mistä voisi nousta se lähimmäisenrakkauden tunne, jota tytön tulisi tuntea? - Mielestäni tätä pikkutyttöä häiritään anteeksiannon kysymyksellä. - On niin, että kaikki kertomukset toiveista huolimatta eivät ole sulkeutuvia. Ne jäävät avoimiksi. Ne turhauttavat niitä, jotka odottavat sadunomaista tarinaa. - Ajattelen niin, että ainoa mitä pikkutyttö ja sittemmin ehkä hyvin vakavista traumaoireista loppuelämänsä kärsivä nainen voi tehdä on se, että hän pidättäytyy koston teemasta. - Jos on vahingoitettu ei saa vahingoittaa. Suomalaiseen sivistysvaltioon eivät kuulu kosto eivätkä kidutus. - Mitä ei pysty rakastamaan niin sitä ei pysty rakastamaan. Jos tämä on Jumalan edessä heikkous niin sitten on rukoiltava että saisi heikkoutensa anteeksi. Siihen mikä on aiheuttanut sisäisen pelon kuvaston voi suuntautua ristiriitaisestikin mutta ei kaipaavalla rakkaudella.