Käsite havahtuminen tulee elämääni Anthony de Mellon sennimisestä kirjasta. - Koen että de Mello käyttää käsitettä havahtuminen yksilöpsykologisesti ja pyrkii vapauttamaan lukijaa tätä taakoittavista sidonnaisuuksista. Kun ihminen havahtuu niin hän helpottuu. Näin ajattelen de Mellon miettineen ja julistaneen. Hyvä. Niin onkin. - Tässä blogissa tarkastelen havahtumista toisesta suunnasta. - Esimerkiksi nyt kirjoitan tätä tekstiä rauhallisessa makuuhuoneessani. Ulkona on hiljaista eikä Vaasassa ole välitöntä uhkaa. Silti olen ahdistunut. Mikä minua ahdistaa? Minua ahdistaa HAVAHTUMINEN. Alla kirjoitan ihmistsunamista. - Näen havahtuneesti ihmistsunamin vaikka se ei ole asuinympäristössäni läsnäoleva. Se on kuitenkin planetaarinen totuus, jonka havahtumisen aistini tavoittaa. En pysty pakenemaan. Olen huolissani, koska olen havahtunut ihminen. Lisäksi poden keinottomuutta. Mitä pystyisin tekemään? Ihmistsunami vääjäämättä kasvaa höpötin tänne mitä tahansa. Ilmastonmuutos etenee. Ennen vaaleja sain tilaisuuden kirjoittaa lehdessäkin väestönsuojelusta. Ei tehonnut. Havahtuneesti tajuan, että ilmastonmuutos jo ehkä ensi kesänä näkyy aikaisemmin kokemattomina ukkosmyrskyinä, jotka aiheuttavat yhteisöllisiä ongelmia täällä maan pinnalla. - Näin havahtuminen ei merkitsekään vapautumista vaan taakoittumista.