Suomessa on eräs ammatti, jossa elossa oleminen on eräänlaista epäpätevyyttä. Tämä ammatti on näytelmäkirjailija. - Kaikki kirjallisuustieteellinen tutkimustieto kertoo, että A. Kivi kuoli jo 1800-luvulla. Se oli hyvin tehty se. Näytelmäkirjailija elää parhaiten kun hän on kuollut (kuten muistamme niin A. Kivi kirjoitti muutakin kuin näytelmiä esimerkiksi romaanin Kahdeksan veljestä). - Mitkä olisivat A. Kiven mahdollisuudet tänään hänen elämäntavallaan ja ihmisprofiilillaan? Jos meillä olisi elävä A. Kivi siten kuin lihallinen olento ilmentää elämää? Vastaus tulee epäröimättä: "Täysin olemattomat!" Vaikka hän kirjoittaisi kuinka hyvin niin hän ei pystyisi menestymään. Hän ei täyttäisi laitosteatterin normeja eikä yleisön normeja. - Bisnes on sitä, että kirjoittajalla täytyy olla puhdas elämän näyttösalkku. - Lipunmyynnin kannalta A. Kivi olisi vaarallinen eikä mikään teatteri ottaisi riskejä, jotka liittyisivät hänen näytelmiensä esittämiseen.  - On ennakoitavissa, että kirjallisuuden evoluutio menee kohti kauniita naisia ja komeita miehiä, jotka elävät normielämää ja kunnostautuvat ajan hengen toivomalla tavalla kirjoittajina. - Hyvä kirjoittaja kirjoittaa siitäkin mistä ei omakohtaisesti tiedä ja hän pystyy rakentamaan kirjoittamiseensa vetoavuuden ja imun. Taiteen kuluttajalle syntyy tuntemus: "Kas vain, noin asioiden täytyy olla." Hyvä kirjoittaja osaa käyttää monipuolisesti lähdeaineistoa ja käsitellä toisten kokemuksia. Sitten hän kertoo miten asiat ovat.  - Suhteessa näytelmäkirjailijan olemukseen A. Kivi olisi tänään täysin väärin olemassa. Hän ei täyttäisi ehtoja. A. Kiven valttikortti on olla kuollut. "Minä elän!" Niinpä niin mutta vain kuolleena elät.  Kuitenkin hyvin tajuttu kuolinvuoteella. Meni nappiin.