Se että uhri on pakosti joutunut olemaan tekemisissä tekijän kanssa ei tarkoita sitä että tapahtumien kulku muodostaa heistä eräänlaisen toimintaparin. Että tapahtumat olisivat jonkinlainen liima, joka sitoo uhrin tekijään. Sanotaanko: moraalinen liima. Jos uhrille on mahdollista myöhempinä aikoinaan elää ilman kontaktia tekijään niin hänen ei tarvitse olla missään yhteydessä tekijään. - Uhrin ei ole PAKKO olla tekijän katumuksesta vakuuttunut silloin jos kävisi niin, että tekijä kertoisi katumuksestaan. Sanat katumuksesta ovat tietenkin eri asia kuin näyttö tosiasiallisesta sisäisestä katumuksesta. Tekijän kyyneleetkään eivät ole varma vakuus siitä, että hän todella katuisi. On tekoja, joihin on vaikea liittää katumuksen olettamaa. Tekijän pitäisi oikeastaan katua alkuunsa mielikuviaan, jotka antavat lopulta sallimuksen tekoihin mitkä uhrin tasalla voivat johtaa elinikäisiin seuraamuksiin, näivettyneeseen elämän, elämän mahdollisuuksien käyttämättä jättämiseen, varjoelämään. - Uhri elämän välttämättämyys ei ole tutkia tekijän katumusta. - Jos uhrille voi asettaa jonkin velvollisuuden niin se on se, että hän pyrkii aktiivisesti etsimään itselleen apua eikä jää tilanteeseensa makaamaan. Uhrin velvollisuus on etsiä onnea itselleen eri keinoin. - Tekijän hätä ja hädän ilmaisut eivät ole uhrin kysymyksiä. - Uhrin välttämättömyys ei ole tekijän kohdalla tosiaankaan vakuuttautua enää minkään aitoudesta. - Hänellä on lupa lähteä siitä, että kaikki tekijän toiminta on hänen härintänsä jatkotoimintaa. Kun tekijä kaikkine akteineen aiheuttaa uhrissa pahoinvontia niin uhrilla on oikeus myöntää se itselleen. Uhrilla on oikeus tunnistaa ja puolustaa mielensä rajoja.