Pohjalainen julkaisi tänään alla olevan kirjoitukseni: 

Ilmastososiologia ja todellisuudentaju

 

Eduskuntavaaleissa kamppaillaan siitä, kuka saa määritellä sen mitä todellisuus on. Se on siten valtataistelua.

Mielestäni ilmastonmuutos on asiana pilvi, joka jää leijumaan ilmaan. Tämä asia pitäisi todellisuudentajuisesti kiinnittää yhteyksiinsä. Ilmastososiologia käsitteenä pyrkii tekemään sen. Silloin kysytään, mitä yhteiskunnallisia vaikutuksia sääilmiöillä on.

Oikeastaan, kun keskustelu juurrutetaan Suomeen, niin emme kotipiirissämme tarvitse ollenkaan sanaa ilmastonmuutos.

Näkisin niin, että tässä ja nyt Suomea ei uhkaa välittömästi ilmastopakolaisuus ellei sitten niin, että Ruotsissa syttyy laajamittaisia metsäpaloja, jotka siellä enenevät asuntoalueille. Silloin meidän ilmastopakolaisemme ovat ruotsalaisia.

Sama, mikä voi sattua Ruotsissa, saattaa sattua Suomessa. On todellisuudentajuista puhua ennätyspitkistä kuumuuskausista, jotka päättyvät meille vielä tuntemattomiin salamamyrskyihin.

Miten ne vaikuttavat yhteiskuntaamme ja sen huollon jatkuvuuteen? Kuinka myrskynkestävää on suomalainen rakentaminen? Ovatko insinöörit ja arkkitehdit ottaneet huomioon myrskyvaikutukset?

Ilmastonmuutoskeskustelun paikalla tulisi olla väestönsuojelukeskustelu. Ilmastososiologia avaa säätilojen ja yhteiskunnan kohtalonyhteyden.

Kansanedustajaehdokkailta ei pitäisi kysellä ympäripyöreitä ilmastonmuutoskysymyksiä. Niiden parissa höpinöinti ei nyt ole tarpeen. Jokainen kansanedustajaehdokas sen sijaan on velvollinen vastaamaan siihen, miten hän hahmottaa väestönsuojelun äärimmäisissä sääolosuhteissa. Jos tarkennettuja vastauksia ei tule, niin silloin ehdokkailta puuttuu todellisuudentaju.