Tähän blogiin - sen ongelmatiikkaan - liittyy sellainen kuin traumaattisen amnesian eli traumaattisen unohduksen eli traumaattisen sulun käsite. Tähän blogiin kuuluvat amnesiasta lähtevät ja uhrille käsittämättömät triggeriyhteydet. - Mutta joskus amnesia purkautuu. Se purkautuu ehkä hyvinkin kauan todellisten tapahtumien jälkeen. Mitä ovat todelliset tapahtumat? Ne eivät ehkä avaudu koskaan ja silloin on syytä varoen puhua traumapommin paljastamasta traumafilmista. - Ajattelen niin, että traumafilmin teema saattaa olla oikea. Siis kidutuksen teema. Mutta syysuhteet ovat kehitelmiä. Vinksin voinkin. Joten on syytä vaeta traumafilmin sisällöstä siellä missä kuulijaa ei sido lakisääteinen vaitiolovelvollisuus. - Joka tapauksessa traumafilmi on niin voimakas sisäinen avautuma että sitä on pakko käsitellä. Sen kanssa pitää tulla jotenkin juttuun. Traumafilmin sisältö aiheuttaa kuvotusta ja kauhua. Se ihmetyttää. Lyö ällikällä. - Aika on yleensä armollisuutta sisältävä. Tulisi pyrkiä antamaan itselleen kärsivällisesti aikaa. Kristityllä ihmisellä juuri kärsivällisyys saattaa olla rukouspyynnön kohde. - Kun on kärsivällinen niin alkaa mahdollisuuksia profiloida itseään uudelleen. - Silloin ihminen kuljettaa traumatisoitunutta minäänsä halki henkilöhistoriansa. Hän alkaa ymmärtää ja väitän että tämä ymmärtäminen on iloistakin surua. Ihminen käsittää itseään. - Silloin kun menin ylioppilaskirjoituksiin kuljetin sinne amnestisen traumatisoituneen minäni... kun nuoruudessani yritin olla haluttava ja rakastettava saadakseni kumppanin niin epäonnistuin koska traumaattinen amnestinen minäni ei ollut haluttava... Ahaa, voin vähän nähdä sivusta elämäni totuutta! En pystynyt parempaan. - Nyt on niin, että tämä blogi viittaa äärimmäisiin kauheuksiin silloin kun se puhuu traumatapahtumista. Ei mihinkään pieniin itkuihin, koska jähmettyessään uhri vaikenee eikä enää itke lainkaan sillä hän luovuttaa elämänsä pois.