Olen kertonut, että minulla on hyvin erikoinen suhde aikaan. Tämä ei ole erikoisuudentavoittelua mutta todistamista se kyllä on. Jätän blogini tänne testamenttina. Sitä katson kirjoittavani. - Näin Kaakkois-Aasian tsunamin 2004 etukäteen. Silti ei ole omantunnon tuskia, koska näin näkyni siten, että se ei mahdollistanut asioiden paikantamista minnekään. Olin merellä enkä tiennyt missä olin. Äkisti suomalaisen kodin olohuoneen nojatuolista nousin merelle ja näin horisontin täyttävän aallon nousun ja täytyin kauhusta ja sitten palasin takaisin nojatuoliin. Palasin Suomeen ja nojatuoliin niin on kerrottavissa. JOS olisin nähnyt enemmän ja ottanut sen perusteella yhteyttä viranomaisiin ja JOS viranomaiset Suomessa olisivat ottaneet minut vakavasti ja JOS Suomen viranomaiset olisivat olleet yhteyksissä tsunamialueiden viranomaisiin ja JOS ne olisivat ottaneet saamansa viestin vakavasti niin yhtään ainutta tsunamin uhria ei olisi ollut sillä evakuointi olisi ehditty tehdä. - Maailmassa saattaa olla vaikenevia tsunamin ennaltanäkijöitä, jotka näkivät enemmän mutta olivat passiivisia peläessään että heitä kohdellaan psykoottisina hulluina... eivätkä he tietenkään tahdo tänään muuta kuin tukkia suunsa. - Se siitä. Koko ajan on kysymys ajasta. - Ihmistsunami kasvaa suhteessa aikaan siis ihmisten määrä. Ihmisten aika kuluu leipään ja sirkushuveihin ja monin paikoin planeettaamme nimenomaan sirkushuveihin. - Jos olemme vakavia niin meidän täytyy myöntää että aikaa tarvitaan keksintöihin. Niihin keksintöihin mitkä mahdollistavat elonkehän tasapainon palauttamista. Tänään elonkehä ei ole tasapainossa. - Jos ilmastonmuutos on merkki kuudennen sukupuuton alkamisesta niin sitten ihmisen keksinnötkään eivät pysäytä aikakauteen ilmestynyttä Suurta Lakaisijaa. - Aika näyttää. Aikansa kutakin.