Ajattelen kirjoittamista. Saattaa olla kyllä niin, että tämä blogi ja lehden mielipidekirjoitukset riittävät. - No niin. Jos kirjoitan jotakin muuta niin en tahdo ottaa vähäisiä haasteita vastaan. - Mielessäni juuri nyt on rakkauskohtaus, jonka kuvaamisen katson vaativaksi. Siinä mies ja nainen seisovat ja syleilevät toisiaan. Äkisti nainen irtautuu otteesta, mutta hän katsoo yhä hymyillen miestä. Sitten hän levittää jalkansa ja rutuuttaa sarjan pieruja. Äänet muistuttavat Suomi-konepistoolin laukauksia. Tämän jälkeen hellä suutelo jatkuu. - Vaikeutena tässä on se, että pierut saattaisivat siirtää lukijan toiseen tunnelmaan. Pois tunnelmasta mikä vallitsee suutelijoiden kesken. Pitäisikö pierut jättää kirjoittamatta? Mahdotonta. Nehän ovat tosiasia eikä suomalaisesta realistisesta proosasta jätetä tosiasioita sivuun. - Tahtoisin nyt lukijan oivaltavan, että kyseessä on jonkinlainen psykosomaattinen reaktio naisen kehossa. Mahdollisesti nainen on odottanut kauan miestä ja kehittänyt odotuksessa suolikaasunsa ja kun nyt kohtaamisen täyttymys on käsillä niin myös kaasu purkautuu. Jos lukija näin kykenee eläytymään romaanin tekstiin niin hän tajuaa kuinka kaunista kaikki vain onkaan.