Olen eläkkeelle jäämisen kynnyksellä. - On vaivojen kirjo, mutta siitä en pyri kirjoittamaan blogiini. Kirjoitan voiman hetkinä. Kirjoitan ajatteluni kiteytymiä ja minähän ajattelen kaiken aikaa. - Traumoista kyllä kirjoitan, koska olen niistä kiinnostunut. Eräs traumatisoitumisen seuraus on dissosiatiivinen identiteettihäiriö siis lyhentäen DID. - En pidä kuitenkaan vääränä, jos ihminen ilmaisee tuskansa. Joskus tuskan ilmaisu on suurenmoinen luottamuksen osoitus. Jos joku riisuu edessäsi naamionsa ja näyttää tuskansa niin voit pitää itseäsi tärkeänä ja merkittävänä. - Traumojen maastoon kuuluu käsittääkseni paljon tuskan kätkentää. Pidetään julkisivu ja salataan asioita. Myös salaaminen on joskus erittäin hyödyllinen ratkaisu. Maailmassa kannattaa suojella itseään. - Minulle kaiken sen ilmaiseminen mitä olen ilmaissut on ollut läpi elämän kestävä taiteellinen projekti. Näin voin tänään sanoa. Sillä on ollut valtava hintansa. En ole aina matkan varrella tiennyt kuinka suurta hintaa joudun maksamaan. Mieli ja keho on siinä kulunut ja niinpä nyt sitten eläkemaali häämöttää. - Ehkä kuitenkin pidän jonkinlaista päiväkirjaa kokemuksistani sitten kun olen eläkkeellä. - Mitä kun giganttiset pelot, jotka liittyvät työsuhteeseen ovat poissa? Olen varmasti pelännyt ja ennakoinut asioita, joita ei ollutkaan. - Pystyn kertomaan, että viimeiset kymmenen vuotta olen ollut täydellisesti pelkojen kuristama. Aivan täydellisesti. Olen hakenut samiksia niistä, jotka ovat joutuneet vainojen kohteiksi kuten juutalaisista. Tässä olen mennyt ilman muuta överiksi. - Minulla on ollut se onni, että töissä lähelläni on ollut aina muutama huippuhyvä ihminen. Työyhteisöthän ovat paikkoja missä kaikkien kanssa ei millään tule läheistä vuorovaikutusta. - Niin, kun olen pelännyt, ettei minulla ole ketään niin jälkikäteen tajuan, että pelkäsin aiheetta. Mutta pelkäsin. Pelkäsin hyisesti ja kadotin siinä myös kykyni nukkumiseen. - No mutta tämän kappaleen eli pätkelmän otsikossa puhutaan voiman hetkistä...