Tuo sana pesänrakentajatyyppi ei ole vieras mutta tänään se pompahtaa esiin Bob Dylanin Muistelmat osa 1 -kirjan alkuvaiheissa. Dylan muuten aloittaa muistelmansa mainiosti. Hyvä kirja on sellainen, että sen kirjoittaja sanoittaa sellaista minkä itse on melkein saanut sanotuksi mutta ei aivan. - Minäkin yritän kaiken aikaa lukea. Hitaalla tyylilläni. - On tärkeätä, että ihmisellä on koti. Minullakin on. Silti en tunnista itseäni pesänrakentajatyyppinä. Kaipa elämäntaipaleeni ei olisi sitä mahdollistanutkaan. Jos sanan pesänrakentajatyyppi eteen lisätään sana himo niin en ole ollut ainakaan himopesänrakentajatyyppi. - Katson ihmetellen nuoria ihmisiä, jotka mielestäni ovat himopesänrakentajatyyppejä. Katson siis joskus sellaisia teeveeohjelmia missä heitä ilmenee. He tahtovat asettautua aloilleen isoon omakotitaloonsa. - Miten työmarkkinat nykyisin mahdollistavat tällaisen asettautumisen niin sitä on ihmeteltävä. - Arvelen, että kuumana käyvälle pesänrakentajatyyppinuorelle on melko tavalla turha puhua ilmastonahdistuksesta sillä minulla on todellinen ilmastoahdistus. Sen historia menee kuta kuinkin vuoteen 1982, jolloin luin usein mainitsemani Pekka Kuusen teoksen Tämä ihmisen maailma. Silloin olin 24. Tänään 60. - Jos puhutaan pesästä niin oivalsin huikaisevuudella, että tämä planeetta on ihmisolennon ainoa pesä eikä täältä paeta pois silloin kun mittarit ovat miinuksella. Olisi hölmöä liata pesänsä mutta sen ihminen on tehnyt ja enentää sitä joka päivä. Joka päivä rakennettu maapinta-ala enenee sillä maailmassa on tsunamimitalla pesänrakentajatyyppejä. Himopesänrakentajatyyppejä.