Elämä on elokuva. - Ennen elokuvateattereihin elokuvat tulivat painavissa metallivahvisteisissa laatikoissa. - Elokuva koostui useista keloista, jotka täyttivät laatikon. - Elokuvakonehuoneessa oli kaksi elokuvakonetta. Kun toinen kone oli käynnissä niin toista konetta valmisteltiin käynnistymään. - Filmissä oli merkinnät, joiden perusteella siirryttiin koneelta toiselle. Yleensä katsojat eivät pystyneet havaitsemaan niitä merkkejä, joiden perusteella koneenhoitaja toimi. Katsojalle syntyi yhtenäinen elokuvan katsomiskokemus, joka osaltaan perustui koneenhoitajan taitavuuteen. - Koneenhoitajan toimintaa kelalta toiselle siis koneelta toiselle siirtymisessä sanottiin yliheitoksi. Koneenhoitaja teki yliheiton. Jos yliheitossa epäonnistui niin silloin koneenhoitaja vaikutti katsojan katsomiskokemukseen kielteisesti. Syntyi tajunnallinen katkos katsojan päässä. - Tänään eläköitymiseni on vahvasti mielessä. Valmistaudun siihen. - Ajattelen sitä yliheittona ja toivon, että se onnistuu. Siirryn kelalta toiselle. - Uusi kela alkaa ja tietysti olisi kauhistuttavaa, jos aina vain toistuisi jo nähty kela. - En tahdo kelauttaa mennyttä kelaa yhä uudelleen. - Blogissani on ollut myös jankuttavuutta. Joskus tuska on jankuttavaa. Se toistaa sanomaansa eikä hellitä otettaan. - Tässä nyt sitten oikein rukoilen, että elämäni valkokankaalle yliheiton myötä avautuisi uusi elokuvatapahtuma. - Uudet mahdollisuudet vaikka vaikeuksien realismi niitä rajaakin.