Blogissani vaikenemisen tarkastelu nousee luostaritradition perustalta. - Silloin on kysymyksessä kilvoittelu, joka hylkää maailman monisanaisen metelin. Kilvoittelu häiriintyy erilaisista keskusteluista. Kilvoittelija menee itseensä ja pyrkii puhdistamaan sieluaan. Tekemään sitä Jumalalle otolliseksi. Kilvoittelija elää tarkastellen omaatuntoaan ja synnintuntoaan. Hän vartioi itseään ja silti jokainen luostarikilvoittelijakin kompuroi. Olemme ihmisiä olemustemme kanssa. - Minulle on siunattu asia, että luostaritraditio on olemassa. Kun ajatukset ovat kaaoksessa, kun pettymykset nousevat vääjäämättä pintaan, kun katkeruus alkaa asettautua sisimpään niin silloin luen kilvoittelijoiden tekstejä. Ortodoksisen luostaritradition tallentamia tekstejä. - Otsikkoon laitoin vaikeneminen varallisuutena. Onhan paljon ihmisiä, joilla on niin hyvin, että saa vain myhäillä vaikenemisessaan. Pystyy lukemaan kaikessa hiljaisuudessa aina ja aina tiliensä suuria saldoja. Katse hivelee numeroita. On kaikessa hiljaisuudessa mainion hienosti asiat. Ei ole tarvetta lähteä kaduille osoittamaan mieltä. - Näinkin vaikeneminen on nähtävissä. - Tämä ei tietenkään ole hengellistä vaikenemista eikä hengellistä kilvoittelua vaan se on hiljaista materialismia.