Tämän blogin nimi jossain vaiheessa taisi olla Matkani Hienoksi Vanhaksi Herraksi. Näitä sanoja voisi uudelleen painokkaasti pohtia. Olen koko elinaikani ollut ihminen, jolle tosi on tärkeämpää kuin hienous. Se kasvatti myös lehtien mielipidekirjoittajan asenteen ja olemuksen. Blogissani olen etsinyt kaiken aikaa totta enemmän kuin hienoutta. - Ymmärrän että joskus tulee olla hienotunteinen. Kaikkea ei pidä toiselta ihmiseltä kysyä eikä pitäisi tylyttää ja tähän tylyttämiseen olen kyllä syyllistynyt. Oma elämäni asettuu niin, että on pakahduttava tarve etsiä ja löytää totuus. Tässä on tyydyttävä siihen mihin on tyydyttävä tai muuten olemassaolosta häipyy happi. - Mikä erityisesti ärsyttää on ovela ja pelurimainen hienotunteisuus. Kun näkyvää hienoutta vähän raaputtaa niin alta paljastuu itsekäs julmuus. - Tänään on ulkoisesti hienoja ja hienotapaisia ihmisiä, jotka eivät välitä laisinkaan ilmastonmuutoksen faktoista. He jyräävät hienouksineen kulutusjuhlia ja jos he ovat poliitikkoja niin eivät he sitoudu siihen minkä ehkä ääneen sanovat. Kun olen kristitty niin naurahdankin. He luulevat, että Jumala ei näe kulman taakse! Minua odottaa eläkeaika. Se on aika lähellä. - Voisin nähdä itseni istumassa vaasalaisella rantapenkillä puluja syöttämässä ja naisia ihailemassa pidellen keppiä kädessä. Antaisin itsestäni hienon kuvan. Patsasmainen hahmo jossa on erilaisia jäykistymiä on pitkään liikkumaton ja sitten hengittää syvään. - Tämä kuva ei kuitenkaan puhuttele sisimmässäni liekehtivää totuudellisuutta. Mieluummin niin että jaan torin laidalla omalla kustannuksellani painettuja ihmistsunamiesitteitä ja kitarisat lepattavat ja keppi viuhuu ilmassa. Minua pidetään silloin epähienona elämän ankeuttajana. Mutta minkäpä voin jos silloin olemukseni lepää ja ajattelen, että teen voitavani vaikkei siitä muutosvaikutuksia seuraisikaan. Tunnen oloni ehkä jopa nuorekkaaksi, tosi hienoksi!