Ensiksikin on sanottava, että olinhan siellä minäkin. Siis missä? Vastaus: Vaasalaisessa joulutsunamissa mikä tietysti toistuu kaikkialla Suomessa ja kaikkialla maailmassa. Kas, ilmastonmuutospuheet ovat eri asia kuin teot. - Joulunajan ihmis- ja autovyöry toteuttaa tsunamimallin. Tätä voi nimittää jouluruuhkaksi. Nimitän sitä kuitenkin joulutsunamiksi, koska kaikkialla ilmenee todellisuus tsunamimallina tänään. - Ymmärrän, että kauppiaat tarvitsevat asiakkaansa. Tsunamimainen myynti on bisnes. - Mutta valitettava totuus on se, että joulutsunami edistää ilmastonmuutosta. Se edistää kuudetta sukupuuttoa. Se osaltaan vie ihmistä itseään syöveriin. Siihen aikaan mistä käytän nimeä Tyrmistymisen aika. - Sydämessäni on havahtuneen tuska. Se on jatkuvasti mukana seuraava tuska. Mietin kuinka monen sieluun on poltettu käsite ihmistsunami yhtä ahdistavalla tavalla kuin omaani. - Millä oikeudella vapautamme itsemme ajattelemaan, että jossakin aikakaudessa jollekin ihmispaljoudelle käy vääjäämättä huonosti. Niissä olosuhdepaineissa. Irrotamme itsemme ulkopuolisiksi. Olemme ulkopuolisia historian lukijoita kun luemme juutalaisten tuhosta. - Mutta me emme ole ulkopuolisia ajassamme. Mikään voima ei rikkaintakaan saa pois tsunamimallien ajasta. Kun ilmasto iskee niin iskut koskevat köyhintä nälkäistä asunnotonta kerjäläistä yhtä lailla kuin palatsiinsa suojamuurien taakse linnoittautuvaa ökyrikastakin palkattuine vartijoineen. Ilmaston iskut ovat massiiivisia. Ne tekevät palatseista sormien lomitse valuvaa hiekkaa. - Mitäpä raihnainen sieluni voisi muuta kuin taas ja taas etsiytyä rukousasentoon.