Tämä on monologi, tämä blogi. --- Matkan varrella on tapahtunut se ihme, että olen saanut kuulla joistakin lukijoistani. - Blogia olen kirjoittanut hetkittäin sellaisessa mustassa pisteessä, että toiset ihmiset ovat kadonneet. Ei ole ollut ketään. Olen vain laukonut ja huutanut mitä sattuu ja tajunnut vasta paljon myöhemmin, että lukijoina onkin ollut todellisia ihmisiä, jotka voivat loukkaantua laukomisista. On myönnettävä, että olen kirjoittanut joidenkin toisten ihmisten blogeihin ikään kuin he olisivat vain varjoja tai paperinukkeja. Tehnyt sellaisen typeryyden. - Äsken kävelin Vaasassa pienen lenkin ja ajattelin myönteisyydellä. Katsoin taloja myönteisyydellä. Mietin, että jos saisin äkisti sairauskohtauksen ja joutuisin soittamaan jonkun ihmisen ovikelloa niin mitä todennäköisimmin sieltä oven takaa ilmestyisi ihminen, joka suhtautuisi tilanteeseen hyvyydellä. Hän soittaisi taksin tai vaikkapa ambulanssin, jos tilanne olisi niin dramaattinen. Hän ei jättäisi minua pulaan. Kun on tilanteessa, että elämä on täydellisesti järkkynyt niin ajattelee, että kaikkialla on vain kylmää saatanuutta. - Jos on kohdannut oikein pahuutta niin kuitenkaan ei pitäisi tehdä pahuuden yleistyksiä. - On erittäin paljon lämpimiä ihmisiä, jotka toteuttavat olemustaan kohdatessaan vieraan ihmisen.