"Huoneessa oli punainen pöytä." - Suomalainen niin sanottu realistinen romaani voisi alkaa näin. Ei mikään kaksinen alku mutta menettelee. Terve lukija kuvittelee huoneen ja laisensa punaisen pöydän sinne. Hän tekee kuvittelutyötä, jonka aloittaa kirjailijan lause. Seuraavat lauseet tuovat varmastikin lisäselvitystä. Toinen alkulause saattaisi olla: "Huoneessa oli punainen pöytä, jonka pinnasta veri tuskin erottui." Jos kirjoittajana olisi Stephen King (jonka teos Kirjoittamisesta elää tämän kirjoituksen taustalla) niin tietäisimme, että huone tuskin olisi keittiö ja veri roiske siitä kun on valmistettu veriruokaa naureskellen ja turvatuissa merkeissä. Vaikka aivan hyvin voisikin olla! Juuri näin tavallisuuden kautta King imaisee lukijat kauhumatkoilleen. Mutta pysytään siinä minkä kirjoitin aluksi. "Huoneessa oli punainen pöytä." Miten käy kun amnestisesti traumatisoitunut ihminen lukee lauseen? Aika vaikeasti käy, jos lause on triggeri. Lukija ei muista, että kerran hänelle tehtiin rajua fyysistä ja henkistä väkivaltaa nimenomaan punaisen pöydän lähellä ehkäpä nimenomaan keittiössä. Hän jatkaa lukemista eikä luettavasta löydy uhkaa mutta hän menee paniikkiin. Yhtäkkiä hän sävähtää paniikkikohtaukseen eikä tiedä miksi. Kauhua lisää se, ettei hän tiedä mikä kauhun aiheuttaa. Hän ei käsitä lukemansa alkulauseen yhteyttä amnesian peittämään todelliseen kokemukseen. - Näin käy joidenkin kohdalla. - Kirja on esine, joka aiheuttaa terveessä lukijassa mielikuvia, joita kirjailijan mielikuvat eivät koskaan määräile. Lukija rakentaa mielikuvansa itsenäisesti. Ne ovat hänen mielikuviaan. Kömpelö kirjoittaminen häiritsee mielikuvien syntymistä. Kirjailijan taito ei ole sinänsä sanomisen loistokkuuteen pyrkimistä vaan sitä että hän sysää lukijan mielikuvat liikkeelle. Yksinkertaiset sanat ja yksinkertaiset lauseet ovat tarpeeksi. - Luulen että lukijallani on nyt mielessään punainen pöytä, joka on hänelle pyöreä pöytä tai kulmikas. Ihan hänen tahtonsa mukainen ellei kirjailija tuo seuraavissa lauseissa uutta tietoa huoneeseen ja pöytään liittyen. - Psykoosissakin ihminen ehkä tarttuu kirjaan kaiken mielen kohinan ja tohinan keskellä. Mitä silloin tapahtuu? - Alkulauseen kirjaimet muuttuvat äkisti ötököiksi ja lentävät pois sivulta niin että paikalle jää tyhjä kohta. Kirjaimet karkaavat eikä karkaamista saa estettyä vaikka painaa käden sivun päälle. Kirjaimet karkaavat käden alta! Ne kiroilevat mennessään! Kun ihminen näin kokee niin sen hän niin raportoi. Hän haluaa olla hyväntahtoinenkin. Hän opastaa: "Kuule älä avaa tuota kirjaa. Sen kirjaimet muuttuvat ötököiksi ja lentävät sivulta pois ja kiroilevat mennessään." Ken tämän kuulee niin terveydessään oivaltaa toisen ihmisen sairauden tilan. --- Psykoosista toipumisen vaiheessa kirja on pelkkä esine. Ihminen pitää sitä kädessään ja tutkii. Aha, tuossa on sivu ja sen päällä on jotakin mustaa. Sitä mustaa sanotaan ilmeisesti kirjaimiksi. Mutta kirjaimet pysyvät kirjaimina. Kirjaimista ei synny sanamerkityksiä eikä sanamerkityksistä mielikuvia. Kirja on kuollut. - Tästä on suuri ponnistelujen taival että kirja palautuu tarkoitettuun tehtäväänsä.