Tätä vertausta olen käyttänyt kun toimin auttamistehtävissä peruskoulun kentällä aikanaan. Oi ja voi miten olenkaan joutunut nielemään sittemmin vertaukseni! Kerroin vertaukseni oppilaille, joiden arvelin sen ymmärtävän. Siis elämä on kuin autolla ajoa, jolloin aina silloin tällöin vilkaistaan peruutuspeiliin ja päähuomio on tuulilasissa. Jos koko ajan tuijottaa vain peruutuspeiliin niin syntyy kolari. - Törmäsin oppilaisiin, jotka jauhoivat peruutuspeilinäkymiään. Siihen löytyi käsitettäviä perusteluita. He olivat menneisyydessään haavoittuneet. Mutta meillä jokaisella kumminkin on tuulilasi. Se on paljon suurempi kuin peruutuspeili ja tuulilasia tarkkailemalla muodostuu elämän seikkailu. - Menneisyyden traumat tietenkin paisuttavat peruutuspeiliä. Niin, toivo on tuulilasissa  - tosiaan elävän ihmisen pitää tajuta peruutuspeilin ja tuulilasin kokoerot ja se että ne näyttävät eri suuntiin. - Peruutuspeiliin voi laittaa oikein suurennuslasin ja ruhjoa itseään sillä menneellä mille ei enää saa mitään. - Mutta siis jouduin nielemään vertaukseni perin juurin kauan sen jälkeen kun aloin sitä käyttää. Eläkeläiselläkin on tuulilasinsa kun se aika koittaa!