Havahtumiseni on sitä mitä se on. Sen kanssa on elettävä ja täytyy nähdä tajuntansa sisältöjä myös ristin kantamisena. Taakat ovat niitä mitä ne ovat. - Joulunaika maallisine sisältöineen synnyttää masennusta. Tahtoisinhan nähdä merkittävän ja askeettisen arvoihmisen nousun barrikadille. Ryhti-ihmisen nousun. - Luin hiljattain erään henkilön varoittelun ilmastoahdistuksesta. Luin hänen sanoissaan toiveajattelua en toivoa, joka liittyisi asioiden päivittämiseen ja realisointiin ja niiden mukaiseen tekemiseen. - Siis mitä todellisuudessa tapahtuu elleivät havaintoni täysin petä on se, että markkinamelske yltyy. Keksitään erilaisia kikkoja kulutuksen enentämiseksi ja myymisen lisäämiseksi. - Minua ei huvita katsella nykyihmistä kärsäilemässä erilaisilla ostokoreilla. - Saan mieleeni ajatuksen että sitten kun vapaudun palkkatyön ikeestä niin yritän varata joulun tienoolla muutaman viikon majoituksen jonkun luostarin yhteydestä niin kriittisesti kuin matkailuun suhtaudunkin. - Ilmastonmuutoksen hidastaminen on tekojen pienentämistä. - Ihmisten pitäisi tarinoida toisilleen kynttilän valossa kodeissaan. Osaavatko ihmiset tuosta vain laatia mielessään asioita tarinoiden kuluksi? Meillä varmasti menneisyydessä on ollut varsinaisia kylien kertojia, jotka ovat kadonneet. Onko nykyihminen sisällötön imuri, joka tuntee tyhjyyttä ellei saa olla koko ajan mukana jossakin aistihavaintojen ahmintatilanteessa? - Niin. Tämäkin päivä on sisältänyt tympeyden tuntoja. - Minkä varassa kestän? Aina palaudun kristilliseen toivoon. - En tahdo järkeillä kristillisyydestä. En etsi kristillisyydestä faktojen totuusarvoja. Kiinnityn kristillisyyteen tunteen kautta. - Kristillisyys rauhoittaa epätoivon partaalla. - Tietenkin olemassaolomme näkymät haastavat kristityn julistamiseen elämällään siten, että ahmintakulttuurissa siitä seuraa suuttumista ja kiistämistä. Paljon pahempaakin.