Minulla on koti. En ole koditon. Herralle kiitos! - Olen katsonut Yoiutuben välityksellä vaikka kuinka paljon kodittomuudesta kertovia dokumentteja, joihin kytkeytyy ihmisen hätä monipuolisesti. - Mutta minulla on koti. Ja tässä kodissa on käyty jättiläismäistä taistelua, jonka ilmenemismuodoista lienee sopimatonta kertoa. Tiuskaisen ja tuiskaisen tänne mitä sattuu mutta totuus on se, että elän ristinmerkkejä tehden. En tahdo enää kohdata demonisuutta. - Otsikon asiaan! Ortodoksisessa elämässä kelja tarkoittaa luostarissa sijaitsevaa munkin huonetta tai sitten myös munkin vaatimatonta taloa. - En ole munkki ja tiedän miten velvoittava asia se käytännössä on ja että on käytävä pitkä tie munkkivihkimykseen. - Semmoista en enää elättele enkä ajattele varsinkin kun minua yhä kiusaa naisen kaipaus. - Mutta kun pystyn jotenkin eläytyen ajattelemaan kotiani keljana niin asiat alkavat avautua. Vauhkoontuminen päättyy. Kiukuttelu päättyy. Alan hahmottaa osaani. Ehkä se jopa on annettu osa. - Muistan Athosvuoren näyttelyn Helsingissä. Se oli erittäin vaikuttava ja ihmeellistä, että se saatiin Suomeen. - Monenlaisen muistisotkun läpi näen nyt siellä olleen munkin yksinkertaisen rautasängyn. Kyllähän minulla on myös veto tuollaiseen pelkistämiseen. En saisi unohtaa vetoani. Siinä on kutsumuksen kaltaisuutta mukana. - Olen käynyt myös asuntomessuilla ja siellä alan olla aivan hukassa. Tämäkin tässä täytyy myöntää. Nuorilla ihmisillä on tänään valtavia rakenteellisia puitteita ja tahto niihin mikä tahto minulta tyystin puuttuu. On vain myönnettävä sisältä tulevia vetoja ja arvokkuuden järjestyksiä. - Olisin ollut varmasti huono aviomies siksikin, koska tyydyn niin vähään. Kun koti on kelja niin siellä ei voi sijaita kalliita huonekaluja. Eikä ympärillä pysty olemaan suuria neliömääriä tiloja.