Kun tämä blogi alkoi vuonna 2009 eikä siitä ole jäljellä muuta kuin viimeisimmät tämän vuoden kirjoitukseni niin kokonaisuuden nimi olisi voinut olla Selitystä etsimässä. Tuhansia tekstikappaleita olen deletoinut vuosien kulussa oikeastaan jonkinlaisen kauhun tempaisemana. Sanat ja ilmaisu ovat kadonneet. - Tänään kävin kirjakaupassa ja silmiini sattui Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä (vuosilta 1913-27). Tein sellaisen tempun, että ostin suomennoksen kymmenennen - viimeisen - osan nimeltään Jälleenlöydetty aika. - Olenhan kovin hidas lukija ja tahdon jollain tavoin päästä selville Proustin kerronnasta hänen klassikkoteoksessaan. Jo alussa Proust kirjoittaa "mutta vaikuttaa siltä kuin ruumiimme jäsenilläkin olisi oma tahaton muistinsa --- Jalat ja käsivarret ova täynnä puutuneita muistoja." Näinpä. Juuri niin. Ja äkisti joskus syntyy ällistys - ehkä hoitoon vievä ällistys - kun puutuneet ja jähmettyneet muistot alkavat elää ja tuottavat kehon omistajalle järkytyksen. Alkaa selityksen etsiminen. Sitä tapahtuu ihmiserämaassa missä tottumus on toisenlainen. Mistä selitys sitten voi löytyä kun aika on itseltä kadonnut eikä se kadonnut aika koskaan ole ollut niissä, jotka todistavat omia aikojaan.