Monien asioiden onnistuminen edellyttää perusrentoutta. Sen jälkeen on mahdollista puhua myös erityisestä rentoudesta. Ehkäpä rantalomarentoudesta. - Traumatisoituminen tarkoittaa sitä, että uhri kadottaa yhteyden perusrentouteen. Eilen luin hienon tekstin missä puhuttiin rentoutumisen pelkäämisestä. - Tapahtuu jotakin katastrofaalista, jos kulkee rentoutumisen suuntaan. HUOM: tämä on sisäinen monologi tämä blogi. Avaan sitä siinä tarkoituksessa, että siitä voisi olla jollekin hyötyä. Että se olisi tienviitta parempaan tietoon. - Kirjallisuuden lukeminen edellyttää myös perusrentoutta. Tässä perusrentoudessa syntyy kontakti lukijan ja kirjailijan välille. - Täytyy myöntää, että olisin tahtonut lukea elämässäni paljon enemmän kuin olen lukenut. En ole pystynyt menemään kuin vähäisin toveittain siihen tilaan missä lukeminen muodostaa mielikuvia ja maisemia ja on tosiaan yhteys kirjailijan teokseen. - Toivon itselleni sellaista eläkeikää missä perusrentous jotenkin olisi mahdollinen. Silloin aion ottaa lukemista enemmälti elämääni. - Kuolla kirjaa innostuneesti lukiessa tai omaa käsikirjoitusta kirjoittaessa on mainio tavoite. - Kun mietin blogini punaista lankaa ja yleensä elämäni punaista lankaa niin se asettuu tähänkin kysymykseen: Miksi minulta puuttuu perusrentous? Ovatko selitykset sisäisiä vai onko myös ulkoisia selittäjiä? Tähän liittyvät käsitteet traumapommi ja traumafilmi. - Minulla on tavoitteena elämän rikkaus eivätkä syytöspuheet eikä sisäinen käräjöinti. - Haluan vain purkaa ilon ja luovuuden esteitä.