Ensi viikko on koulujen syyslomaviikko. Minullakin on lomaa, vaikka kuulunkin varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen hallintoon enkä koulun kentälle. - Loma merkitsee sitä, että ei tarvitse mennä työpaikalle. - Olen huolen ihminen. Huoli on elämäni keskeisiä käsitteitä. Sellainen ilmaisu kuin "vaihtaa vapaalle" on itselleni kuta kuinkin vieras. - Sain aikanaan yliopistossa koulutuksenkin, joka on erinomainen huoli-ihmiselle. Se varmisti sen, että huolenkantaminen ei koskaan vähene. Eikä ole vähentynyt. - Ilman muuta on huoli itsestä. Mielialojen kovista vaihteluista. - Aivan kaikesta tällä planeetalla on huoli! Eläinten elinmahdollisuuksista on huoli! Puhtaan veden saamisen mahdollisuuksista on huoli! - Sitten on myös huoli siitä, että minusta poikkeavat ihmiset saisivat elää elämää, johon ovat tottuneet. Että heillä olisi mahdollisuus moninkertaisiin vuosittaisiin lomamatkoihinsa. Että he saisivat pitää viihtymönsä. Miksi tämä on tärkeää? Siksi, että jos he turhautuvat niin heistä paljastuu raateleva peto. Juuri näistä ihmisistä, jotka lötköttävät lomarannoilla tulee väkivaltaisia petoja, jos he eivät enää saa mahdollisuutta lötköttää pötköttää lomarannoilla. Onko näkemys yllättävä? Ei pitäisi jos on lukenut tarkoin ihmisen historiaa. - Minä olen Ranta, joka ei viihdy lomarannoilla. Jokin paranormaali koskettaa tätä Rantaa ja tahdon olla kosketukselle huomaavainen ja kuuntelevainen. - On huoli lapsista. On huoli avuttomista. On huoli helpoimmin vahingoitettavista. - Äsken käydessäni kaupassa eräs vanhus edelläni pankkiautomaatilla takkusi karmaisevalla tavalla ja höpötteli itsekseen. En tiennyt mitä tehdä. Seurasin takaa enkä hätäillyt. Lopulta vanhus meni menojaan ja jätti minulle huolen itsestään. On huoli!