Kun traumafilmi tunkeutuu läpi amnesian ehkä vuosikymmenten jälkeen todellisista tapahtumista niin syntyy sisäinen kaaos, sisäinen järkytys. Edelleen muistutan siitä, että tarkoitan traumafilmillä kaikkea sitä mihin liittyy vahva epäilys, mutta jota ei koskaan pysty todistamaan oikeaksi. Vain jos olisi olemassa "kehon lukulaite" niin nämä sisällöt pystyttäisiin osoittamaan oikeaksi tai vääräksi. Olen tuonut esiin ajatuksen, että tämä kehon lukulaite kyllä keksitään. Ehkä muutaman vuosikymmenen kuluttua. Se että jollakin olisi tarve ikään kuin itsekidutuksenomaisesti nähdä traumafilmi on sinänsä oudoksuttava ajatus. Amnesian rikkovana traumafilmi pakottaa jäsentämään oman elämän oikeastaan kokonaan uudelleen. Me ihmiset olemme niin oleentuneita, ettemme mielellämme liikahda niin paljon kuin mitä traumafilmi edellyttää synnyttäessään sisäisen kaaoksen. Kaaoksessa ihminen joutuu tyhjän päälle, tuhoutumisen vaara on suuri. - Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Ehkä hyvän käsittäminen syntyy vuosien sisäisen työskentelyn jälkeen. - Ihminen perin pohjin tajuaa, että hänellä on sisäisyys! Oma sisäisyyden tajuni vie minua kaikkien kuoppien jälkeen kohti voimistuvaa hengellisyyttä. - Me elämme aikaa, jossa aistiärsykkeet tulvivat kaikkialla. Aistit ovat havaintojen vyöryssä ja silloin saattaa käydä niin, että ihminen pelkistyy havaintoihinsa. Hän on havaintoahmatti. Ja tällaista havaintoahmattia pidän hyvin kurjana olentona. Hän kadottaa tarpeen sisäiseen työskentelyyn. Hän reagoi ulkoisiin vaikutelmiin. Hän ei pysähdy. - Hän ei oivalla, että ensisijaisesti olemme syntyneet elämään sisäistä työskentelyä varten. Tämä ei tarkoita välttämättömän ulkoisen halveksimista eikä ohittamista. Mutta on selvää, että havaintoahmatit kiihdyttävät elonkehän resurssien kuluttamista ja ajavat meitä kohti ekokatastrofia.