Tämä vuosikausien monologi eri vaiheineen on eräänlainen testamenttini elämälle. - En osaa sanoa päättyykö se deletointiin jossain vaiheessa. Mutta jotakin varmasti blogiani seuranneet lukijat ovat saaneet todistaa. - Kamppailuahan tämä on. - Olen menettänyt traumatisoitumisen vuoksi niin paljon elämässäni, että lopultakin huomaan sen vievän kohti rehellisyyttä hinnalla millä hyvänsä. - Traumafilmiäni en avaa. Rehellisyyden nimissä. Se on keitos aineksia, josta en saa selvää. Amnesia vaikuttaa siihen. - Tämä blogi on siksi olemassa, että varhaisen traumatisoitumisen pitkäaikaisseurauksia ei vähäteltäisi. Kun seuraukset ovat olemassa niin ne ovat. - Tekijät ilman muuta vähättelevät niitä. He ovat väärässä. - Heille vaikeneminen pitkäaikaisseurauksista on edullista. - Seuraukset eivät ulotu ainoastaan trauman uhriin. - Uhrin lähellä voi olla ihmisiä, jotka ovat tietämättömiä tekijän teoista. - Heillä on aivan toisenlainen kuva tekijästä. - Jos heille vakuuttavasti pystyttäisiin todistamaan tekijän teot niin uskon, että he jopa silloinkin kaikin voimin ja vimmaisesti pyrkisivät kieltämään ne. He eivät tahdo muuttaa käsitystään tekijästä. - Tekijä on saattanut vaientaa uhkaamalla uhrinsa. - Amnesian mekanismit kytkeytävät tähän uhatuksi tulemiseenkin. Jos taas tietämättömät lähellä olleet toiset ihmiset pystyisivät ottamaan vastaan totuuden tekijän teoista niin siitä olisi silloin heille seurauksena valtaisa kärsimystyö. Tuska, suru. Sitäkään ei saa vähätellä.