Kuinka paljon maailmassa on ihmisiä, jotka ovat samassa tilanteessa kuin minä? - Kuinka monen elämäkerta profiloituu samanlaisena. - Tämä blogi on yritys kertoa kärsimyksestä. - Se on tietenkin harvinaista kärsimystä. - Jos tietäisin, että olen ainutlaatuinen tapaus niin valintani olisi selvä. Vaikenisin. Ärsytin blogini alkuvuosina kirjoituksillani edunvalvonnasta. Sitä pidettiin suuruudenhulluutena niin käsitin. Asiaa pilkattiin netissä. - No, eihän ole rahaa eikä organisaatioita. Tällä hetkellä pystyn ajattelemaan edunvalvontaa lähinnä sanomalehden mielipidekirjoituksina ja blogiteksteinä. Joka tapauksessa sisälläni on myös edunvalvoja. Kun nyt täällä kirjoitan nykyään DID-ilmiöstä niin kai on sanottava, että yksi sivupersoonistani on edunvalvoja. Se tahtoisi olla urhoollinen ja peloton puheeksiottaja. Se virittää sisäiset pelokkaat sivupersoonat ja siitä syntyy sisäinen taistelu. Vielä en ole keksinyt keinoa sisäisen sivupersoonataistelun ohittamiseksi tai sisäisen rauhan synnyttämiseksi. Sisäinen edunvalvojani yltyy joskus myös planetaariseksi elonkehän edunvalvojaksi. Se näkee yksinäisasemastaan maailmanaikakausien murroksen. Vanha maailmanaikakausi ei vain vielä oikein ymmärrä murrosta. Useimmille erilaiset onnellisuuskuplat ovat mahdollisia. Onnellisuuskuplasta päin katsottuna ilmastonmuutos ja ihmistsunami tapahtuvat joillekin toisille. Merien muovijätepyörteet ovat muiden murhetta. - Mutta edunvalvojani tuntee siis tuskaa siitä mitä ehkä juuri parhaillaan tapahtuu jossain kulissien takana silloin kun turvahenkilöistä onkin tullut tuhohenkilöitä. Koko ajan tilastoituu uhreja, jotka saavat umpeutumattomat haavat itseensä. Loputtoman kamppailun.