Eräs ihmistyyppi josta en pidä on se, joka käy ikään kuin uuden tiedon ovella ja toteaa: "Minä en ainakaan ole tuollainen." Tai: "Meidän perheessä ei ainakaan ole tuollaisia." Tämä tyyppi mittaa ilmiöillä itseään eikä pysty kuvittelemaankaan, että hänestä kasvaisi elämän ymmärtäjä saati jonkinlainen tukiresurssi tarvitseville. Kuka paljon tätä ihmistyyppiä on? - Käsittääkseni paljon. - He hetken fiilistelevät kuulemaansa ja sitten he tuhisten kaikkoavat toisaalle. - Mitä jos elämä tuo mukaan uusia havaintoja "minusta ja meidän perheestä"? Kansalaisuus voisi ilmetä arkipäivän tiedehenkilömäisyytenä. Ei siihen tohtorin arvoa tai professorin asemaa tarvita. Kenellä ne on niin hyvä tietysti.