Viittaan blogissani sisimmässäni käytävään taisteluun. - Voinee tänään sanoa, että olen katkeran maljan pohjaan niellyt. - Olen elänyt traumafilmini totena ja käsitellyt siihen liittyvät menetykset. Jokin on minulle maineetonta ja arvotonta. - Jos äkisti tapahtuisi suuri salamanleimahdus, joka näyttäisi traumafilmini psykoottisena todellisuusvääristymänä ja valheena niin silloin asia muuttuisi. Tänään kehomuistini äänestää sen puolesta, että traumafilmini on totta, tämä filmi, joka tunkeutui esiin vuosikymmenten amnesian ja hämmennyksen takaa. - Ilman että ymmärtää traumaattisen amnesian sisällön ja toimintamekanismit blogini ei saa vastakaikua. - Traumaattisten tapahtumien pitkäaikaisseuraukset ehkäpä moninkin tavoin vaurioittavat uhrin mainetta ja kunnia. - Maine ja kunnia ovat tärkeitä asioita. Niiden puolesta on kaikki syy käydä oikeustaistelua. Mutta täytyy tietenkin harkita keinoja. - Kirjoittaminen kuuluu keinoihin. On tämä tilanne että tekijät tai tekijät kuolevat kunnioitettuina hyvän maineensa kanssa ja heidän uhrinsa kuolevat hylättyinä ja maineettomina. Tämän koen kouristavana vääryytenä! Olen vahinkojen ja sattumusten tajuaja kyllä. Aina sattuu ja tapahtuu. Ihminen tekee virheitä. Kuitenkaan ne traumaattiset teot, jotka aiheuttavat DID-ilmiötä, yleensä ottaen dissosiatiivisuutta ja aivotoiminnallisia häiriöitä eivät ole vahinkoja. Ne syntyvät kun tekijä oikeuttaa tekonsa. Hän siis hyväksyy yllykkeensä. - Tässä blogissa kirjoitan rikoksista, jotka joskus tuhoavat uhrin elämän täydelleen vaikka hän jäisikin eloon. Miten tällaiset rikokset tulevat ilmi? Miten niitä voidaan ennaltaehkäistä? - Nämä rikokset on otettava puheeksi. On pyrittävä luomaan erilaisia pelotemekanismeja. Vääränlaiseen hyväuskoisuuteen ei ole syytä. - Täytyy ottaa vastaan se yleinen ahdistus, että ihmispopulaatiossa tehdään mitä irvokkaimpia ihmisyyden vastaisia tekoja. Arvokkuus tahtoo näyttää ja rangaista nämä teot.