Aina huomaamme, että sanoja arvokkuus ja irvokkuus erottaa vain alkukirjain. - Yritän miettiä mitä voisi elämässäni olla arvokkuus. Miten arvokkuus ilmenee? Minulla on kuluneessa elämässäni niin suuria tuskan paikkoja, että ne saattaisivat johtaa irvokkuuteen. - Antaa mennä kun on alamäki! - Sitä vasten pyrin asettamaan voimani ja silloin on tajuttava myös mitä kaikki valtaava masennus merkitsee. - Arvokkuuden täytyy olla aktiivista arvokkuutta. - En pidä mitä se mulle kuuluu -ihmisyydestä tai en ota kantaa -ihmisyydestä. Olen ottanut kantaa. Minulla on takanani vuosikymmenten lehtien mielipidekirjoittajan historia. Siinä on verenkäyntini. Täytyy sanoa, mutta ei mielellään mitä hyvänsä eikä tietoisesti saisi valehdella. - Lippalakkien oheen olen ostanut pari kesähattua. - Tunnen itsenäi oikean ikäiseksi kun kuljen kesähattu päässä. Lisäksi nykyisten jalkavaivojeni takia on aina repussani mukana taitettava kävelykeppi. Taitan sen auki, jos tarvetta ilmenee. - Niin. Voisin kulkea maisemassa kesähattu päässä ja kävelykeppi kädessä ja hymyillä patsasmaista kuusikymppishymyä. - Olen ollut sanoja, mutta en ole tavoitellut valtaa. - Taistelu vallasta on meneillään ja se enenee ihmistsunamin yltyessä. Minua ei kutsuta tuohon kamppailuun, olen jo vanha kalu. Mutta tuskin pystyn sanojana tekemään täydellistä vetäytymisliikettä. Olenhan vallan tarkkailija. Pidän sitä arvokkaana.