Olen jonkun itselleni merkittävän ajattelijan kanssa keskustellut siitä, onko itselleen nauraminen jotenkin perustavinta. Niinhän saatetaan kysyä työhönottohaastattelussa. "Osaatko nauraa itsellesi?" Tähän tietysti on meidän aikoinamme ainoastaan yksi oikea vastaus, jos tahtoo saada työpaikan. - Keskustelukumppanini ja minä kyseenalaistamme tämän vastauksen. - On tietysti mukavaa kun on huumorin huojennusta! Mutta lopultakin elämä on vakava paikka. Tänään ihmiskunta ylirasittaa elonkehää ja se ei ole selkäkeikkanaurujen paikka vaan vakavuuden paikka. Jos emme otan elonkehän antamia merkkejä vakavasti niin meitä uhkaa perikato, loppu. - Yksilötasolle mentäessä kirjoitan täällä erilaisista mielenterveydellisistä oireista, elämän mahdollisuuksien menettämisestä, jotka tulee ottaa vakavasti. On olemassa ilman muuta väärää vähättelyä ja yritystä nauraa itselle. Ne eivät johda mihinkään. Varsinkaan ne eivät johda voimaantumiseen ja parantumiseen. - Traumaattisten tekojen tekijät ottavat itsensä hyvin vakavasti. He suojaavat itseään kaikin keinoin. He eivät halua tulla ilmiannetuiksi. Moni peto on mennyt saattoväen aplodien kera hautaansa. Hänen maineensa on nuhteeton. - Tätä vasten on kaikki syy, että uhri nousee omaan vakavuuteensa vaikka sitten hänen oireensa olisivat millä tavoin vahingoittaneet hänen mainettaan. - On tehtävä vakavia vaatimuksia niin, että uhrit saavat tarvitsemansa avun ja että rikokset paljastuvat rikoksina.