Totean taas, että kirjoitan riveilläni itselleni valoa pimeyteen ja jos kirjoituksestani on jollain tavoin muille - sinulle - hyötyä niin ok. - Ajattelen, että sinne ei pitäisi mennä missä ei haavojensa kanssa saa olla päähenkilö tai missä haavat kyseenalaistetaan. - Voimaantumisen prosessissa trauman uhrin on oikeutettua olla päähenkilö. Se ei ole narsismia. - Me kaikki liitymme erilaisiin vuorovaikutussysteemeihin. Täydellistä erakkoa ei ole, koska osa vuorovaikutussysteemeistä kulkee mukana koko ajan päässämme. Dissosiaatioon kuuluu sekin, että päähän on pesiytynyt alistajan tai alistajien tai mitätöijien tai halveksijoiden ääniä. Myös uhkaajien ja nujertajien ja pelottelijoiden ääniä. Sellaisia voimia. Pää ei ole koskaan tyhjä. Ihminen syntyy pää täynnä turvallisuuden, hellimisen ja rakkauden toivoa. Ne voidaan riistää matkan varrella. - Se, että löytää itsestään päähenkilön saattaa olla mittavan työskentelyn tulosta. Sisäisten alistajien häätäminen ei ole helppoa. Alistajat vetoavat manipulatiivisesti sellaisiin tunteisiin, että löydetty päähenkilö alkaa hätääntyä. - Työskentely voimaantumiseksi on sisäistä työskentelyä. Mutta on syytä tarkoin miettiä myös sosiaaliset verkostonsa, jotka ovat takuulla vinoutuneita, jos oma päähenkilö ei ole kyennyt ilmaisemaan tahtoaan vaan alistunut toisten tahtojen edessä. - Elämä on vuorovaikutusta, mutta elämä ei ole alistumista. Mikään terve järjestelmä ei edellytä ihmisen alistumista. Toisin sanoen terve järjestelmä ei vaadi ihmisen pahoinvointia. - Trauman uhri syntyy siellä missä uhri voi pahoin. - Uhri saattaa voida fyysisesti pahoin mutta hän voi ainakin psyykkisesti pahoin.