Traumaattinen amnesia kuuluu voimakkaasti tämän blogin ongelmakenttään. Siis se tilanne, että ihminen ei ole edes mitenkään kärryillä ja oivalluksessa siitä, että hänellä on traumaattinen unohdus. Hän oireilee voimakkaasti, mutta ei ole tietoinen oireidensa alkuperästä. Hänellä ei ole epäilystäkään siitä mikä voisi olla alkuperä. - Kun traumaattinen amnesia sitten alkaa purkautua niin se tietenkin tapahtuu jossakin elämänvaiheessa. - On eri asia, jos se purkautuu parikymppisenä kuin vaikkapa vasta lähempänä kuuttakymmentä. - Parikymppinen tietenkin tarvitsee sellaista hoitoa, että hän vielä pystyisi perustamaan perheen. Se lienee hänen toiveensa ja ymmärrettävä toive. Hän on menettänyt vuosiinsa saakka elämän mahdollisuuksia, mutta mahdollisuudet avautuvat nyt uudenlaisina kun oireiden alkuperästä on jotakin tietoa ja aavistusta. - Lähempänä kuuttakymmentä taas tilanne on toinen. Silloin on voitettava se elämän katkeruus, joka kuuluu menetettyyn elämään, jos siihen kuuluu myös perheen menettäminen ja yksinäisyydessä eläminen dissosiatiivisine oireineen, joiden alkuperä ei ole ollut tiedossa. Elämän katkeruus on hirmuinen asia! Menetysten katkeruus! - Kuusikymppisen täytyy mennä neulansilmän läpi vaikkapa sitten alla mainittuun joogiseen elämäntapaan ja asennoitumiseen elämään rukousta unohtamatta.