Kirjoitan ammatikseni. Toimin Vaasan kaupungin kasvatus- ja opetuslautakunnan sekä sen suomenkielisen jaoston pöytäkirjanpitäjänä. Se on osa työtäni. Törmään juridiikkaan, sääntöihin, säädöksiin. Yritän kirjoittaa ammatissani niin hyvin kuin mahdollista. Tähän sisältyy tietenkin myös ammatillinen ylpeys ja kunnia. Töiden täytyy sujua. Ilmaisun pitää toimia. Täytyy olla työkykyinen ja oman kaupungin palvelussa hyödyllinen.

Elämäni välttämättömyys on ollut luovassa kirjoittamisessa. Yksityisen elämäni välttämättämyys. Olen kirjoittanut melkoisen määrän sanomalehtien mielipidekirjoituksia ja jos joku niitä halveksii niin sopii yrittää. Kiteytyneen ja perustellun mielipiteen luominen yhdelle liuskalle ei ole niinkään itsestäänselvän helppoa. - Kirjoitan tätä blogia. Kun kommentoin toisten blogeihin niin pyrin punnittuun tasokkuuteen. Minulla on unelmia luovaan kirjoittamiseen liittyen sitten kun jään kokonaan eläkkeelle. En voi elää ilman kirjoittamista. Voin elää ilman mainetta ja kunniaa, mutta en ilman kirjoittamista.

Kriisikirjoittaminen on punastelun ja häpeän aihe. Olen kirjoittanut joidenkin valittujen blogeihin kriisikirjoituksia. Vittuiluja. Avunhuutoja. Niiden jälkeen olen aina hävennyt eikä kaikkia saa poiskaan, joidenkin blogeihin olen jättänyt jälkiä, joita en tahtoisikaan. Kriisikirjoittamista tapahtuu silloin kun ihminen on heikoilla. Kun ihminen ei ole kontrollissa vaan pidäkkeetön. Kriisikirjoittamista tapahtuu silloin kun ihminen on hurjistunut tai hulluuskohtauksen vallassa. Kun ihminen näkee perkeleitä. Kun ihminen hakee vihansa oikeutettuja kohteita sijaiskohteista. - Netin helppo läheisyys on inhottava asia ajatellen kriisikohtauksia.

Automaattikirjoittamisesta en tahdo kovin paljon puhua. - Se alkoi minun kohdallani vuonna 2013. Voisi sanoa niin, että siihen on täytynyt sopeutua ja sen ilmenemismuotoihin. Tämä yhteys henkimaailmaan.