Nuori nainen on minulle saavuttamaton. Kuten nainen yleensä.

Mutta Pori Jazzissa tein huomioita juurikin naisesta. - Etsin naisen perimmäistä olemusta vuonna 2017. Tässä vaikeassa ajassa, jossa matkaamme kohti ekokatastrofia kiihtyvällä nopeudella. Eikä se suinkaan näy silloin kun ilma on kaunis Suomessa.

Seisoin nuoren naisen takana kun Pori Jazzin Lokkilavalla soitti Sun Ra Arkestra.

Minusta hän oli täydellisyys. - Niin kaunis olemus. Oivaltavasti pukeutunut hattuineen. - Otti kyllä jatkuvasti bändistä älypuhelinkuvia mitä en käsittänyt enkä syytä siihen uskaltanut kysyä. Peukalot älypuhelimen pinnalla olivat suudeltavan suloiset. - Jos hän olisi määrännyt minut suutelemaan mustien sukkien verhoamia varpaitaan niin olisin sen tehnyt vanhat nikamani paukahdellen.

Palvoin nuoren naisen olemusta.

Ehkä hän oli todellisuudessa typerä ja mauton nuori nainen, tyly paskiainen. Mutta siinä hetkessä häntä palvoin. Runoilin häntä.

Minä palvon aina niin, että palvottava ei siitä millään tavoin häiriinny eikä sitä edes käsitä. Kun tämäkin nuori nainen palasi kotiinsa niin hän ei missään tapauksessa ikinä voisi oivaltaa että tuli niin täydellisesti palvotuksi.

Jo hipaisukin palvottavaan olisi liian raskas kosketus. Senhän hän tuntisi eikä minusta mitään saa tuntea.