Kun tein aikanaan auttamistyötä niin saatoin sanoa: "Älä katso vain peruutuspeiliin. Autoa ei voi ajaa eteenpäin niin, että katse on juuttunut peruutuspeiliin. Katso maisemaa tuulilasin läpi ja näe mahdollisuutesi. Älä juutu menneisyyden traumoihisi."

Mitä sanoin on helpommin sanottu kuin tehty.

Jos jokin tunne aikamme elämässä tulisi nostaa voimakkaasti vaikuttavana esiin niin se on eri tavoin menneessä eläminen siis nostalgia.

Taide käsittelee eilispäivää. Sen katse on peruutuspeilissä.

Jos ajatellaan vaikka rockmusiikin muotoa ja sisältöjä niin uudistuminen on päättynyt. Mitä tehdään sitä on tehty ennenkin. Rockmusiikin historia on päättynyt ja sisältää toki aarteita, joiden pariin kannattaa palata aina.

Uudet nuoret tekevät samaa sisältöä ja muotoa kuin mitä aikaisemmat nuoret ovat tehneet.

Millä tavoin kirjallisuus ja näytelmät ja elokuvat voisivat edustaa jotain uutta? - Teknisesti ne sitä tietenkin voivat.

Meidän kielemme ja keskustelumme edustavat eri tavoin nostalgiaa. Ne katsovat peruutuspeiliin.

Me taidamme paeta nostalgiaan. - Ehkä tulevaisuuden uhat ovat liian vaikeita käsiteltäviksi.

Niinpä niin. Nostalgiasta toki on löydettävissä se arvostamani askeettinen elämäntapa, joka aikanaan on ollut elävää elämää. Yhtäkkiä se tuntuukin vastaukselta, ainoalta hyväksyttävältä tavalta olla ajatteleva ihminen, joka oivaltaa uhat ja vaarat.