Poistin alla olevan kirjoituksen poltergeistista. - Ei siinä mitään valhetta ollut. Kerroin tapahtumapaikankin. Mutta juuri nyt en halua kertoa sitä uudelleen.

Vastuuni on valtava ja tunnen sen painon. Olen myös vuoden 2003 merkitsemä mies.

Onko elämäni yksinäistä? - Olenhan enimmäkseen yksin. - Viihdyn pitkälti yksin. Aina on ajateltavaa, aina on luettavaa, aina on katsottavaa, aina on kuunneltavaa. Aina kosketeltavaa, tunnettavaa.

Minä en koe yksinäisyyttä kuin harvoin, koska elämääni niin selkeästi liittyy paranormaali aspekti.

En pysty sanomaan, että olisin meedio. - En kykene sellaiseen toimintaan.

Mutta olen ohjauksessa.

Kävin äsken kaupassa ostamassa uusia perunoita ja kahdet upouudet alushousut.

Mistä tietää, ettei ihminen ole aivan itsetuhon partaalla? Vastaus: - Siitä jos hän ostaa monen rullan paketin paskapaperia tai kahdet uudet alushousut. - Tässä lienen hieman turhamainenkin: perseellä täytyy aina olla kivaa. Kiristävät alushousut ovat painajainen. Suosin alushousuja, joissa on pieni lahjeosa. Kikkelissä ja kiveksissä ei saa olla koskaan puristusta ellei kysymyksessä ole naisen innostunut minuun tutustuva käsi.

Niin. Olen vuoden 2003 merkitsemä. Käyn kamppailua sisimmässäni.

Mitä tapahtui oli hyvin konkreettista ja näytöllistä - mutta käsikirjoituksen syvällisimmillään tajusin vain minä eikä kyseessä ole nyt itsekorostus.

En tiedä pystyisinkö enää kaikkeen siihen mihin pystyin tutkimuskiihkossani vuonna 2003. Tekemiseni hyytävät kun näen ne sisäisenä elokuvana.

Ja minulle jäi myös vastuu eräistä vainajista. - Joudun kyselemään itseltäni: Missä olen ollut veltto ja pystynkö poistamaan velttouden teoillani.

Nämä vainajat olivat sodan aikana kuolleita nuoria miehiä.

Nuoret miehet konkretisoituivat poltergeisttapahtuman kulussa.

No, tästä ei lukija pääse perille enkä tahdo tällä hetkellä avata asiaa.

Joskus kauhistelen tempauksiani.

Tein aikanaan käsikirjoitusta Kyllikki Saaren (1953), Tulilahden (1959) ja Bodominjärven (1960) murhista.

Kyllikki Saaren maisemissa olen kulkenut eniten, koska se on asuinpaikkaani lähinnä.

Olen käynyt kaikilla murhapaikoilla. - Hitaillut niillä. - Minähän uskon, että murhapaikoille jää jälki.

Kerran keksitään kamera, joka näyttää historiallisen jäljen.

Mutta onko jälki jo minun herkkyydessäni. Minun aisteissani?

Jälkikirjoitus:

Kyllikki Saarta ei surmattu siellä mistä löytyi hänen metsähautansa. Hänet surmattiin toisaalla. Tästä minulla on paranormaali varmuus. - Kansakunnan valhe on se, että puhutaan Kyllikki Saaren suohaudasta. Ei se mikään suohauta ole vaan metsähauta melko lähellä maantietä. Kyllikki Saaresta luotiin mörkösatu kansakunnan tarpeisiin eikä siten totuutta oikeastaan edes tahdottu löytää. Kyllikki Saaresta tuli kansakunnallinen hyväksikäytön uhri. - Ei Kyllikki Saarta murhannut karvamörkö peikko vaan ihmiskasvoinen ihminen, jonka kasvoilla viivähti myös lempeys.

Tulilahti oli kahden nuoren naisen todellinen murhapaikka Heinävedellä. Samoin kuin Bodominjärvi kolmen nuoren murhapaikka Espoossa.

Kun olin Tulilahdella niin oli satumaisen kaunis kesäpäivä, joka oli outo. Mikä se outo oli? Vasta jälkeenpäin olen käsittänyt, että outoa oli täydellinen hiljaisuus. Muistiini ei jäänyt vähäisintäkään linnun laulua.