Jonkinlaisia välihuokauksia tekee mieli tehdä.

Kaunis elämä, havahtunut elämä, oikealla tavalla elämänarka elämä, suhteellisuudentajuinen elämä, mittasuhteet ymmärtävä elämä.

Minulla ovat aivan erityissyynikin miksi pelkään petosta ja väkivaltaa...

Olen sinisilmäinen. - Käytännössä helposti jymäytettävä. Minusta puuttuu roiston nokkeluus.

Huudan täällä elämän edessä. - Jos joku opettaa minut huutamaan vaieten niin sitten huudan vaieten.

En pysty onnellisuuskupliin. Toivon sen siunaamaa hetkeä juhannuksen ajalta etten ajattelisi maailman murheita.

Kun nykyinen Oulun metropoliitta Elia oli vielä Vaasan kirkkoherra isä Matti niin sanoin hänelle joskus kahden kesken: - Kun jään eläkkeelle niin nostan repun selkään ja kuljen maailmalla luostarista luostariin.

Minun psyykkisen rakenteeni itse tietäen se oli aika hurjasti sanottu. - Mutta siinä on toki kiihottavuutta. Asia vetää puoleensa.

Tällainen reppu selässä luostarista luostariin kulkeva eläkeläinen maailman maisemassa saattaisi olla osa elämän kaunista näkymää.

Nyt ihmistsunamissa ja etenevässä ilmastonmuutoksessa ja elonkehän kantokyvyn ylityksessä menee pala kurkkuun.