Siitä olen hyvilläni, että tunnistan itsessäni yhä katumuksen. Tarpeen katua. Sekä Jumalan että toisten ihmisten edessä.

Ylidramaattisuuteni ajaa minua tilanteisiin, jotka aiheuttavat pakahduttavaa tuskaa.

Silloin pyydän anteeksi. - Ja jos saan anteeksi niin tuska huojentuu.

Katumuksessa on tietenkin syvä hengellinen aspekti.

Kai siksi koska olemme eri tavoin inhimillisiä niin syntyy katumuksen tarvetta.

Minäkin tunnun yhä uudelleen sotkeutuvan kuvioissani.

En nosta millään tavoin itseäni esimerkiksi katumuksen syvyyden näkemyksissä.

Ortodoksikristillisyydessä katumus on erittäin tärkeä asia ja siksi on olemassa myös katumuksen sakramentti.

Nyt meidän täytyisi elonkehän edessä ihmiskuntana katua. Meidän pitäisi elonkehältä pyytää anteeksi aiheuttamaamme kulutusta ja eläinlajien sukupuuttoja.

Ahmintamme on syy katumukseen.

Ja katumukseen tietenkin pitäisi liittyä korjausliikkeitä niin ettei toistaisi tekemiään virheitä, joita katuu.

Itse vieroksun maailmantilannettamme, jossa en havaitse riittävästi katumuksen ilmapiiriä.