Havahtuminen on sisäistä näkemistä silloin kun ulkoista näkemistä ei vielä ole.

Kotikaupungissani Vaasassa ei ole esimerkiksi säiden ääri-ilmiöitä. Täällä on tilaa kulkea. - Aamulla töihin mentäessä on nähtävissä toki autojonoja. Samoin töiden päättyessä. - Puhdasta ruokaa riittää. - Meren rannalla ei ole muovijätekasaumia.

Ilmaa on mukava hengittää. Se on raikasta. Merellistä ilmaa.

Vaasassa ei ole alueita, joissa ei tohtisi liikkua.

On helppoa rakentaa onnellisuuskuplaa - jos puuttuu havahtumisen aisti.

Havahtuminen on taakka.

Havahtumisen aisti vie ihmiskunnan kokonaisuuden näkemiseen vaikka ihmiskunta kokonaisuudessaan ei olisi läsnä.

Havahtuminen on ennakointia. - Seurausten näkemistä silloin kun seuraukset eivät vielä ole nähtävissä.

Havahtuminen on tuskaa siitä mikä ei ole vielä nähtävissä.

Voinee ajatella että onnellisuuskuplaihmistä havahtunut ihminen oudoksuttaa. Hän ei käsitä, ei pääse perille tuosta olennosta, joka ei ole hänen kaltaisensa. Jolla siis on havahtumisen aisti, jota hänellä ei ole.

Kun joku Vaasassa katsoo suloista vauvaa niin minäkin katson. Mutta minä näen vauvan kasvot muuttuneena äkisti vääristyneeksi nelikymppisen naamaksi, joka oirehtii sitä mikä on tullut näkyväksi. - Siinä maailmassa, jossa on 40 kertaa 83 miljoonaa ihmistä enemmän kuin tällä hetkellä ja jossa yhä suuremmat massat ovat imeytyneet yhä kiihtyvään elonkehän kulutukseen mukaan. Jota mainosmedia lietsoo, loukuttaa ja luukuttaa.