Elämässäni oikeastaan vain yksi paasto on onnistunut. Muissa paastoissa on aloittamisen paikka tai parantamisen paikka. Mutta keskustelupaastossa olen onnistunut.

Toki keskustelen itseni kanssa. - Toki keskustelen työssä työni takia.

Joskus on ollut tilanteita, että olen keskustellut tavanomaista enemmän.

En ole hirveästi juoruileva ihminen, koska harjoitan keskustelupaastoa. - En tiedä mikä luonteeni perimmäinen laatu suhteessa juoruilemiseen on, koska yksinkertaisesti tiedän niin vähän huhupuheista ja juoruista. Ne eivät yllä keskustelupaastooni.

Kirjoitan aika usein Pohjalaiseen mielipidejuttuja. Minähän arvostan sellaisia ja pidän niiden kirjoittamista kirjallisuuden lajina, joka ei saa riittävästi huomiota. Sisäisessä puheessani teen kirjoittamisen työtä, mutta vuosikymmenten jälkeen katson itseni mielipidekirjailijaksi.

Teen jokaisen kirjoituksen eteen punninnan. Kirjoituksen pitäisi edustaa jotain sellaista näkökulmaa, jolla on keskustelua synnyttävä vaikutus.

Mutta itse en käy niitä keskusteluja. - Tiedän, että mielipidejuttuja luetaan, mutta itselleni kantautuu palautetta hyvin vähän.

On muuten suuri vaara, että joku paikallinen ihminen hakee itseään mielipidekirjoituksesta.

Ehkä hän siellä onkin, mutta silloin kirjoittaja lienee katsonut, että hän edustaa jotakin suurempaa ilmiötä, johon tulisi kiinnittää huomiota.

Kuitenkin on niin, että mielipidekirjoittaja mahdollisesti vihaa jotain ilmiötä - muttei ihmistä.

Olen ilmiöihminen. - Olen ymmärtänyt, että paljoissa keskusteluissa puhutaan ihmisnimi edellä. "Se on semmonen ja semmonen..."

Tänäänkin harjoitan keskustelupaastoa. - Mitä teen? Pitäisi lukea (kirjoittaja on lukija kuten S. King kertoo), käydä lenkillä, katsoa presidentin hautajaisia...

Keskustelupaasto kirkastaa!