En minä voi kun olen niin vanha! En minä voi kun olen niin nuori! En minä voi kun olen ollut hoidossa! En minä voi kun hoidan sellaista tehtävää!

En minä voi!

Itsemäärittelyt ovat luovuuden hautausmaita. Vankiloita. Keskitysleirejä.

Itsemäärittelyt hyvin usein katsovat peruutuspeiliin. Ne määrittelevät jotain minkä ihminen on jo ohittanut.

Tässä en suinkaan tarkoita holtittomuutta. Tai vaikkapa ajatuksettomasti vaaraan asettumista.

Minä en etsi Vaasan puista lähintä liaania, koska minusta ei enää viidakkomielessä tule Tarzania.

Mutta jonkinlainen oman elämäni Tarzan aion kuitenkin olla. Kotitarpeiksi itselleni.

En suostu siihen patsasteluun ja varovaisuuteen, jota ahdas itsemäärittely merkitsee.

Mieluummin mokaan ja kärsin häpeästä kuin hautaan itseni maisemaan.

Kukaan ei kysele perääni. Täytyy vain ponnistautua esille. - Sama voidaan yleistää Suomeen. Kukaan ei kysele Suomen kansakunnan perään - meidän täytyy itse ponnistautua esille. Räväkästikin.