Dissosiatiivisessa psykoosissa nähdään vaikkapa vihreäsilmäisiä rämekäärmeitä ja mikä kammottavinta: ihminen kokemuksellisesti kokee täyttyvänsä sellaisilla. - Tai tulinen laavapätsi täyttää pään.

Nämä ovat kaikki vaikuttavia näkyjä ja samalla vertauskuvia toivottomuudesta pahantekijän/tekijöiden edessä.

Katson edustavani elämälläni kaikkein traumatisoituneimpia ihmisiä. - Minulla on ollut dissosiatiivinen identiteettihäiriö, joka yltyi siihen, että persoonallisuudessani kehittynyt naisosio valtasi elämäni näyttämön ja aloin ilmoittaa olevani nainen miehen anatomiassa. Tuo minun sisäinen naiseni oli muuten ilahduttava ja henkistynyt ja välittävä. Valonainen.

Vuonna 2014 jouduin dissosiatiiviseen psykoosiin, jonka aikana amnesia väistyi revähtämällä. Olen käyttänyt siitä ilmaisua traumapommi ja siitä mitä näin käsitettä traumafilmi.

Dissosiatiivisessa amnesiassa olen tehnyt diagnosoivia itsemäärittelyjä: olen vajaa, olen huono, olen kehno, olen paniikkihäiriöinen... Vaikka mitä onnistumistakin olen saavuttanut niin aina perimmäisenä on ollut kokemus siitä, että on ihmissekundaa toisten täydellisten edessä.

Tänään olen valaistunut. - Mutta matka on kesken ja on varottava ansoja. - Olen käsikirjoittanut elämäni uudelleen ja se on ollut kauhistuttavaa, tänään enemmänkin kiinnostavaa, koska palapelin palat eivät ole hajallaan vaan ne muodostavat kuvion, jossa traumareaktiot ovat käsitettäviä.

Olen jo 58 ja todistan traumatisoitumisen pitkäaikaisseuraamuksia. Todistan myös sitä, että rakenteellisen dissosiaation teoria on pätevä ja oikea.

Loppuelämäni tarkoitus on lisätä ymmärrystä todellisuuteen. Arvelen että tämä projektini ei suinkaan kiinnosta kaikkia. Normaali reaktio onkin torjunta silloin kun tieto ylittää oman mukavuusalueen.

Lähetän terveisiä kaltaisilleni. - Meidän loppuelämämme projekti on kuitenkin tiedon lisääminen ja yritys siten vähentää kärsimystä ihmiskunnassa.