Kun dissosiatiivinen unohdus - traumaattinen unohdus purkautuu - alkaa uuden todellisuuskuvan rakentaminen.

Riittääkö sen sisäistäminen vai pitääkö sitä julkistaakin?

Omalta osaltani transsukupuolisuuden kokemuksen julkistaminen oli harkitsematonta typeryyttä. - Toisaalta niissä paineissa missä olin se merkitsi DID-ihmisen vilpittömyyttä. DID tarkoittaa dissosiatiivista identiteettihäiriötä. Minun tapauksessani naiseksi tunnustautunut persoonallisuuden osani tunki päälle enkä voinut sitä estää. - Matkalla eheytymiseeni tänään niin ei ole. Se että traumatisoituneen ihmisen anatomiaa olisi ryhdytty korjaamaan naisen suuntaan olisi ollut kammottava  virhe!

Mitä tapahtui julkisuuden kanssa osoitti, että pirulliset ihmiset lähtivät liikkeelle. Heitä oli myös transsukupuolisissa, jotka olivat menneet sukupuolenkorjaukseen saakka. - Sain sitten turpiini. - Nyt minulla on tämä kokemus hallussani. Vahingosta viisastuu.

Niin - jokaisen traumatyötä tekevän tulee tarkoin harkita riittääkö sisäisen todellisuuskuvan muuttuminen. - Onko siitä pakko, asiallista, terveellistä kertoa muillekin? Mitä hyötyä itselle on ulkoistamisesta? - Tässä oman hyötynäkökohdan korostaminen ei ole narsismia.

Katson olleeni pitkässä amnesiassani ja sen jälkeen traumatyötä tehdessäni vilpitön ihminen. Minä olen ollut pöljällä tavalla vilpitön ihminen. - Maailma ei ole vilpitön. Maailmassa on hyvyyttä ja maailmassa on pahuutta. Maailmassa on huomattavan paljon itsekkyyttä, ihmisen pelaavaa ja härskiä itsekkyyttä eihän planeettamme muutoin voisi niin huonosti niin kuin se tänään voi.

Ei tarvitse ryhtyä valehtelijaksi. - Mutta pitää miettiä mitä tekee.

Tärkeintähän on oman uuden paremman tulevaisuuden suuntaan kulkeminen.

Todellisuuskuvan sisäinen muuttuminen johtaa väistämättä uusiin elämän ratkaisuihin.