Ihmiset etsivät symppiksiä lähelleen. - Ihmisten totuustutkat ovat kehnoja.

Sadisti osaa olla symppis. Hän osaa miellyttää ja liehakoida. Hän osaa antaa kuulijalleen juuri ne merkit jotka tekevät vaikutuksen. Jos kuulija on itsetunnon kohotuksen tarpeessa niin sadisti tekee sen - mutta vain mikäli siitä lopulta on hänelle itselleen hyötyä.

Sarjatekojen taustalla on usein taito olla symppis.

Dissosiatiivisen amnesian kanssa kamppaileva ihminen, jolla on depersonalisaatio-oireita ja derealisaatio-oireita ei kykene olemaan vastaavalla tavalla symppis. Hän herättää oudoksuntaa.

Ihmiset siis avautuvat sadisteille. Ihmiset kokevat suurinta turvallisuutta sadistien läheisyydessä.

Mitä tietenkin on suhteellisuudentaju tässä? - Se on se, että kaikki ihmiset eivät suinkaan liitty traumasta työntyviin roolikuvioihin.

Mutta sanoisin näin, että tavallisella ihmisellä, jolta puuttuu traumahistoria ja joka on olemassaolon suhteen hyväuskoinen puuttuu myös täydellisesti erottelukyky. Hän ei pysty tunnistamaan sadistia.

On hienoa, että DNA-tunnistus poliisitutkinnassa on tänään niin edistynyttä kuin on, sillä sadistinen rikoksentekijä ei koskaan koe tarvetta tunnustamiseen. Hänellä ei ole syyllisyydentuntoa eikä häpeää eikä sellaista omaatuntoa, jonka vuoksi hänen pitäisi tunnustaa tekonsa.

Sadisti on kuin kepeällä marjaretkellä oleva marjastaja. Hänen mustikoitaan ovat hänen uhrinsa.

On eräs ilmeisesti mitä tosin asia: Sadisti rakastaa olla sadisti. - Hän ei halua olla muuta. Sadisti ei koe vajetta vaan täydellisyyttä itsessään.