Muistan kuinka lapsuuden kaverini kanssa - hän on jo kuollut - keräsimme kansioon intaanikortteja, joita sai ostaa.

Sanoin hänelle, ajatus oli minun: - Kuule, kun meillä on omat pojat niin voimme antaa nämä kansiot heille.

Minulla ei koskaan ollut omaa poikaa eikä omaa vaimoa.

Mutta intiaani. -

Nyt olen ryppyinen vanha intiaani, jokainen ryppy täynnä kolhuja ja kokemusta.

Nyt tiedän. - Tiedän mistä tulen enkä ole kuvitelmien varassa.

Vien ryppyni lopuksi johonkin yksinäiseen paikkaan.

Ajattelen että se on korkea paikka, josta näkyy kauas merelle.