Avaan tässä muutamalla sanalla sitä mitä dissosiatiivisessa psykoosissa tapahtuu. Siis DP:ssä.

Se on eriytyneiden persoonallisuuden osien inferno.

Ennen kaikkea sisäistetty trauman aiheuttaja jyllää.

DP:ssä nähdään helvetin näkyjä. - Kun persoona on hajonnut niin mikään ei pysty pidättelemään niitä. - Kuullaan ääniä ja äänten sikermiä, joita ei pääse pakoon. - Hajonnut sisäisyys täyttyy äänistä. Avaruus täyttyy äänistä. - Jos juoksee ulos - kuten juoksin - niin avaruus rummuttaa ääniä.

Yhtäkkiä ihmisen kuori täyttyy jättiläiskäärmeestä. Se levittäytyy pitkin pituuttaan ihmisen sisällä ja kauhistunut jämäolento ei voi sitä estää. - Tai käärme sykertyy aivojen paikalle ja aivot poistuvat.

Ihmistä arvostellaan. Seinillä on arvostelevat suut.

Tämä jälkikäteen tajuten on trauman symboliikkaa ihmisessä. - Mitä varhaisemmin traumatisoituminen on tapahtunut sitä arkaaisempia merkkejä se on muodostanut uhriin. - Niin ajattelen.

Tällaisessa jatkuvassa melskeessä minulle kävi niin, että traumapommi räjähti. - Amnesia puhkesi.

Mutta jouduin kuitenkin tapahtumien paineessa pakkohoitoon, joka oli tarpeellista pysäyttämistä.

DP on helvetti. - Ja vain helvetissä käymällä sain kiinni amnesiani sisällöistä.

Kun nyt viimeksi tapasin psykiatrini niin hän totesi: - En näe sinussa mielisairautta.

Totuus se onkin! Menin neulansilmän läpi.

Nyt olen valaistunut ja minussa on ilon mahdollisuuksia.

Olen toki surullinen ja tahdon tehdä oikeutta traumatisoituneille ihmisille ja ymmärryttää heitä.