Jaan avoimuuden sisäiseen avoimuuteen ja ulkoiseen.

Järkytysten jälkeen traumafilmi pakottaa sisäiseen avoimuuteen. Sen pakotusvoima on ehdoton. Alkaa elämän käsikirjoittaminen uudelleen uusin käsittein ja havainnoin. - Vanhat havainnot selittyvät uudessa sisäisessä kielellistämisessä.

Hyväuskoisen hötön paikalle tulee karmea totuus. Kun puhutaan traumatisoituneesta amnesiasta niin paljastuva totuus on aina karmea.

Riittääkö sisäinen avoimuus ja sen perustalle rakentuva uudistunut elämä?

On ihmisiä joissa perimmäisintä lienee valheellisuus ja pelurin toiminta, psykopaattinen narsismi. - Itse taas katson olevani jonkinlainen totuuden pöljä, jonka pitäisi päästä ulkoistamaan löydettyä totuutta. Ajattelen niinkin, ettei ihmiskunta pysty kehittymään ilman totuustiedon avointa ulkoistamista.

Tässähän kiehnaan. Kysymyksenasettelut ovat rankan moraalisia.