Vielä viime viikonloppu oli hyvin vaikea siksi, että tarinani palaset loksahtelivat paikalleen. - Tietenkin jatkossa myös on odotettavissa vaikeita hetkiä.

Mutta. Voin nyt todeta itselleni, että olen riittävän valaistunut.

Ihmisen mieli ja keho eivät pysty teeskentelemään valaistumattomuutta.

Perimmältään en halua muuta kuin valaistumiseni.

Tänään ei ole työpäiväni ja kaiketi kohta nostan repun selkään ja kävelen ostoksille kauppaan.

Minä levähdän jossain ennen kokemattomassa tuntemuksessa.

Huomaan tietysti rasittumiseni tässä kamppailussa kohti valaistumista.

En halua todistaa mitään. - Menneet ovat menneitä.

Ajatus Jumalan olemassaolosta on ollut koetteilla kun traumafilmini otokset ovat täydentyneet.

Mutta sittenkin - omassa tapauksessa jätän kaiken Jumalan käsiin.

Yritän tehdä elämänmenooni liittyen sellaisia ratkaisuja, että ne eivät riko sitä iloa mikä on kiinnittynyt valaistumiseen, joka poistaa ihmisestä dissosiatiivisen amnesian oireistoa.

Tässä matkalla käsitys itsestäni uudistui.

Mutta en tunne tosiaankaan tarvetta nousta barrikadeille mitään toitottamaan.

Minä en selitä enkä perustele niitä asioita, jotka todellistavat valaistumiseni.