Viimeisten vuosien aikana pääsin selvyyteen elämäni totuudesta. En siis voi kuolla epäselvyydessä.

Kun aikanaan isosti uutisoin transsukupuolisuuden kokemuksestani niin oli kysymys oireesta eikä perimmäisestä totuudesta.

Nyt tiedän mikä on perimmäinen totuus. - Olisiko siinä että koko ikänsä käsikirjoittaa pahaa hyväksi jo jotain... no en osaa sanoa mitä siinä voisi olla tai mitä se voisi olla...

Vaikenen siitä. Totuus haavoittaisi liian monia. - Ja minun totuuteni tyrmättäisiin. Syntyisi hyökkäys minua vastaan enkä tarvitse sellaista hyökkäystä.

Tähän blogiin kirjoitin noin 4500 juttua. - Ne olen deletoinut.

Itseni lisäksi olen kiinnostunut hyvin monista muistakin asioista.

Ihmiskunta on määrällisine tsunameineen kulkemassa kohti kaaosta. Ihmiskunta ei havahdu.

Ilmastonmuutos on, on eläinten sukupuuttoja. Kansainvaellukset ovat alussa. - Ihminen on ylittänyt asemansa ja maksaa siitä hirvittävän hinnan. Olemme kuilun partaalla.

Minulla on henkimaailmayhteys - siitäkin vaikenen.

Ihmiset eivät kestä kuulla totuuksia. He ahmivat onnellisuuskuplissaan kunnes ne rikkoutuvat.

Minulla on elämä ja minun täytyy kannatella sitä ja lupaan sen itselleni, että kannattelen elämääni vaikka se on terrorisoitu elämä.  - En koskaan kirjoita miten syvältä ja miten varhain julmuus on minua koskettanut.

Nyt syvyyksistä seikkailuihin! Ensimmäistä kertaa elämässäni! Olen nyt vapaa kulkemaan!

Vihdoin!

Kaikkea hyvää sinulle jos olet hyvä ihminen!

LOPPU.