keskiviikko, 16. lokakuu 2019

Munkkina maailmassa

En elä sellaista kurinalaista elämää mitä munkit elävät. Tiedän täydelleen myös sen, ettei munkiksi noin vain kävellä. Munkiksi vihitään luostarissa ne, jotka katsotaan tuohon tehtävään soveliaiksi ja kykeneviksi sitten kun aika on. Tämä pitäisi kaikkien aina muistaa. Luostareissa kävähdetään. Ehkä tullaan rinta rottingilla ja sitten ajan kulussa huomataan, ettei kilvoittelu luostarissa ollut toimiva juttu ei kilvoittelijan itsensä eikä luostarin kannalta. - Mutta silti käyttäisin omasta kohtalostani elämässä otsikon sanoja. Tuntuisi kuin jostain tulisi väistämätön paine olemaan munkkina maailmassa. En ole sitoutunut mihinkään ja aika näyttää. Mutta en yritä paeta kohtaloani. En yritä toivoa muuta. Katson, että kirjoittaminen on se kuuliaisuustehtävä mikä jostain on minulle annettu. - Mutta kirjoittamisessani olen vapaa kuvaamaan maailmaa ja ihmistä kuten sen näen. - Tosiaankaan en pysty luostarin munkin kilvoitteluun! Ihmisten pitäisi käsittää sekin, ettei luostari ole viihtymö. Se on rukouksen yliopisto missä elämä jakautuu rukoukseen, työhön ja lepoon. Luostari ei ole kylpylä eikä lepokoti. Tietysti luostarin sairastuneista jäsenistä huolehditaan ja vanhan kilvoittelijan vanhuudesta. - Kun on munkkina maailmassa niin siinä ovat omanlaisensa kiusaukset ja lankeamiset ja yritykset nousta rukoillen ja katuen jälleen kerran ylös. No, ehkä oli typeryyttä käyttää munkkiuden nimitystä tässä. Pitäisi puhua maallikkoudesta maailmassa mutta kun on niin monenlaista maallikkoutta...

keskiviikko, 16. lokakuu 2019

Rakkaus ja ilmastonmuutos

Nuori mies rakastuu nuoreen naiseen. Sepä kaunista. Mutta nyt on niin, että tässä kuvailemassamme tapauksessa nuori mies elää pienissä oloissa ja on aina tottunut vähäistämään kulutuksensa. Toisin on naisen. Hän on kuvankaunis ja tietää sen. Hänellä on ollut jo pari suhdetta miehiin, jotka ovat tarjonneet kauneuden vastineeksi vaaditut ylineliöt, veneet ja maailmanmatkat ja käynnit konserteissa ja klubeissa missä ikinä onkaan kulloinkin huvittanut. - No jo lähtökohtaisesti keissimme on teoreettinen. Nuori mies elää pienessä asunnossa, jossa lattialla on kirpputorilta ostettuja räsymattoja ja polkee pyörää, joka on ostettu kierrätyksestä. Missä hän ja nuori nainen oikein voisivatkaan kohdata? Hä? - Mutta kohdattu on ja rakkaus riehuu. Sydämissä sykkii. - Mitä tapahtuu? Tietysti nuori mies tahtoo säilyttää rakkautensa! Hän ottaa pankista lainaa niin paljon kuin saa ja pikavippejä päälle. Nyt mennään! Kuvankaunista naista liikutellaan paikasta paikkaan vielä elossa olevassa elonkehässä. Nuori mies muutti elämäntapansa... kunnes kaikki romahti ja hän jäi yksin ja nainen etsi paremman miehen. - Tästäkin voisi kirjoittaa romaanin. 

keskiviikko, 16. lokakuu 2019

Eläytyminen itseensä

Jos emme puhu rankkojen dissosiatiivisten tilojen aiheuttamista hämmennyksistä niin yleensä ihmisellä on kyseenalaistamaton itse mielessä ja sen hyvinvointi. Kuinka moni kuolee niin, ettei hän ole koskaan elämässään pyytänyt anteeksi? Ei ole ollut tarvetta siihen, koska on ollut aina oikeassa! Muidenhan on pyydettävä anteeksi! On asiallista, että ne pyytävät anteeksi tältä itseltä! - Niinkin on sanottavissa, että maailmassa vallitsee tänään itseyden tsunami. Itseyden sokaistuminen. Siihenhän Greta Thunberg viittaa ja voisi ehkä sanoa asioita napakammin. Mutta hyvä niin kuten hän on tehnyt. - Viime yönä katsoin tuubista sitäkin kun eräs yhdysvaltalainen nainen valmensi suurta salillista nuoria amerikkalaisia ymmärtämään ilmastoasian täysin toisin kuin Greta. Olemaan toisenlaisia lähettiläitä. Viesti näytti menevän perille ja sieltä siis suuri salillinen toisenlaisia gretoja ja poikia lähtee murskaamaan Gretan sanomaa. - He itse tietävät mikä on totuus! - Amerikkalaiset ovat aika suuria itsejä kuten suomalaisetkin. - Mutta tietenkin itsepuolustus on sallittua. Siihen viittaan kirjoituksillani suomalaisen yhteiskunnan kestävyydestä maailman paineessa. Kun me itse emme pysty korjaamaan sitä mitä maailmalla tapahtuu mutta meidän täytyisi vaikuttaa korjaavasti ja ratkaisevasti maailman ongelmiin mihin emme pysty kuin tiettyyn rajaan saakka. - Mutta arkipäivän tavallinen itseys! Vähän minä itse ärsytin tuota toista ja kun hän ärsyyntyi ja reagoi sen mukaisesti niin minä itsehän näen syyt ja viat ärsyyntyjässä. Minä itse vihastuin hänen tavastaan nähdä elämä ja minä itsehän en tarvitse ajattelutapaani korjausliikkeitä. - Joillakin toisilla kuulemma on ilmastoahdistus mutta kun kuiskaan totuuden salaa niin minulla itselläni ei sitä ole. Minä itse kuljetan itseni lentokoneella maailman rannoile pötköttämään.

keskiviikko, 16. lokakuu 2019

Eläytyminen ja esineellistäminen

Viimeisin mitä katsoin ennen unitaukoa oli dokumentti kongolaisista ortodoksikristityistä... (Niin tähän tämä on mennyt, pidän enemmänkin unitaukoja kuin että nukkuisin pidemmän yhtenäisen yöunen.)  Dokumentti oli vaikuttava ja pysäyttävä. Vaatimattomissa oloissa tunnuttiin elettävän hyvin uskonnollista ja kristillisyydessään iloista elämää sikäli kuin yhteiskunnalliset puitteet sen sallivat. Näin kenkiä, joista havaitsi että ne todellakin pidettiin loppuun. Ihmiset vaikuttivat elävän mutkattomassa luontosuhteessa. Lapsia oli paljon ja näytti siltä, että he osasivat käyttäytyä arvokkuudella. Lapsia, joiden riemukas leikkikalu oli jokin yksinkertainen tiellä pyöritettävä rengas. - Yritin eläytyä. On selvää, että Afrikka ei ole vain tsunamimainen väestönkasvu vaan aina myös yksittäisen ihmisen kasvot, joita ravistelee kärsimys tai sitten ei. Väestöilmiön kahtalaisuudesta olen useinkin kirjoittanut. Tsunamin tilastohirviöstä ja sitten on yksittäinen ihminen hyvinvointi- ja turvallisuustavoitteineen. - No niin, Kongo oli yksi näky ja minulle nähtäväksi tarpeellinen. - Katson, että elämme enemmän esineelläistämisen ahmintakulttuuria kuin eläytymiskulttuuria. Kärkenä kulkevat popteollisuuden kauniit ihmisesineet, joilla on jokin taito. Soittaminen, laulaminen, näytteleminen. Jokin muu. Kun he eivät enää sovi esineellistämiskulttuuriin niin heidät korvataan toisilla. - Kun kirjoitetaan vihapuheesta niin sitähän ei voisi syntyä eläytymiskulttuurissa mutta se kuvastaa hyvin esineellistävän ahmintakulttuurin olemusta.

keskiviikko, 16. lokakuu 2019

Mikä ei ole hiljaista?

Luostariviisauteen kuuluu hiljaisuuden merkityksen käsittäminen. Hiljaisuudessaan ihminen menee itseensä. Hän tutkii itseään ja elämäänsä ja sen arvoja. - Mikä ei ole hiljaista? Demonit eivät ole hiljaisia. Demonisoitunut elämä ei ole hiljaista. - Onko demoneja? Tässä blogissani tahdon kertoa vilpittömän käsitykseni ja kokemukseni: demoneja on. - Kuusikymppisen ihmisen tulisi olla jotenkin elämänvakaa ja toistelen, etten pysty siihen. Kokemukseni on sellainen. Se on rankkaa kokemusta. Se omalla tavallaan viittaa samanlaisen kokemuksen maastoon kuin missä Anneliese Michel nääntyi ja kiduttui kuoliaaksi. - Katselen yön mittaan tuubivideoita. Jos jonkinlaista. Käyn välillä jonkun luostarin elämän puitteissa. Sitten menen muualle. Tänä yönä katsoin myös jonkin kuvaston joogaan liittyen. Kauniit, hyvinvoivat naiset venyttelivät itseään joogamatoilla ja antoivat katsojille ohjeita. - Voi, voi, kunpa tietäisitte! Sitä huokailin. Kunpa tietäisitte miten toisenlaista elämä saattaa olla. Ehkä olettekin saavuttaneet hyvinvointia ja hiljaisuutta joogalla ja muin keinoin. Mutta on ihmistarinoita missä ne otetaan tykkänään pois ja kuulun näihin ihmisiin. Kamppailen ja kilvoittelen jonkinlaisen aukirevähtäneen totuusmaiseman kanssa ja siihen kuuluvat myös meluisat demonit. Rukoilen, että voisin välttyä niiden kaappaukselta ja elää kuta kuinkin rauhallisen loppuelämän kolhujeni ja arpieni kanssa. - Maailmassa on tänään käynnissä melutsunami. - Tsunamin tavoin melu on kasvanut eri ilmansuunnissa.