sunnuntai, 17. joulukuu 2017

Ajan henki perustavana voimana

Kunakin aikakautena on olemassa ajan henki. Se on perustava ja alistava voima.

Se mitä ajattelemme uudistavana ja ihmeellisenä sittenkin useimmiten vain todistaa ajan hengestä, se on ajan hengen sallimaa ja hyväksymää.

Ehkä tässä koomisimpaan valoon joutuu se mitä sanotaan taiteeksi.

Taiteeseen liitetään ravistelun ja uhman käsitteet. Rohkeuden käsite. Ja silloin kun taide ainoastaan palvelee ajan henkeä syntyy koomisuuden kokemus. Niin sanotut normi-ihmiset ovat reilusti normien edessä niiden palvelijoita. He eivät yritä sanoa itsestään sellaista hienoa lausuntoa kuin taiteilijat.

Normi-ihmiset sallivat sisäisesti ja ulkoisestikin hymyillen sen, että joku luulee olevansa ihmeellisempi kuin on siis taiteilija.

Niin sanotut taiteilijat tekevät sirkustemppuja ajan hengen edessä. Tietenkin ne ovat taitavia.

sunnuntai, 17. joulukuu 2017

Taiteilijan etsiminen toisesta ihmisestä

Ilman normeja ja normi-ihmisyyttä yhteiskunta olisi arvaamaton ja epävakaa. Kaikkien on sopeuduttava hyväksyttäviin normeihin kuten liikennesääntöihin.

Mutta täytyy myöntää, että minä haen toisesta ihmisestä taiteilijaa. Normien kyselijää, uusien näkökulmien avaajaa.

Tällöin törmätään sellaiseenkin asiaan kuin itsesensuurin puuttuminen.

En kiellä sitä, etteikö taiteilija voi olla julma - jos hän sitä on niin olkoon vilpittömyytensä puitteissa ja pyytäköön anteeksi kun on anteeksipyynnön paikka.

Odotusarvoni on siinä, että taiteilija ei ole tylsä vaan yllätyksellinen.

On joitakin ihmisiä, joita vaatimalla vaadin taiteilijoiksi. En hyväksy heille muuta.

Vaikka aina tuon esiin yksinäisyyttäni niin työurani on sallinut minulle suuren määrän ihmiskontakteja.

Kun olin aikaisemmin paljon tekemisissä lasten kanssa niin lapsissa on useinkin sellaista elämän sensuroimatonta hämmästelya, jonka katson taiteilijaominaisuudeksi.

Taiteilijan täytyy rikkoa rajoja ja siksi taiteilijan täytyy aina myös kamppailla häpeän tunteen kanssa.

Normi-ihmiselle asettamani haasteet ovat tukaloittavia ja tiedän, olen alkanut oppia tietämään sen.

Ei saa yrittää viedä ihmisiä sinne minne he eivät ole halukkaita tulemaan.

Taiteilija haastaa omia turvallisuuden kokemuksiaan ja sitä kaikki eivät tahdo tehdä.

Taiteilija pyrkii aina jotenkin tulemaan esille ja sitä kaikki eivät halua.

Tyytyväinen ja onnellinen elämä ei edellytä sitä, että pitäisi olla taiteilija.

Mutta minun onnellisuuteeni kuuluu se, että voisin hahmottaa toisessa ihmisessä taiteilijan.

Taiteilijasielun. - Kaikkina aikoina on olemassa taiteilijasieluja, joita ajan henki ei valitse, he eivät menesty teoksillaan, he eivät osaa tai eivät halua tyydyttää ajan hengen vaatimuksia, mutta siitä huolimatta he ovat taiteilijasieluja.

lauantai, 16. joulukuu 2017

Anteeksianto ja armo

Minä pohdin anteeksiantoa. - Anteeksianto on ihmisten välistä toimintaa.

Anteeksianto lähtee siitä, että toinen ihminen pyytää anteeksi. Et voi pakottaa ketään pyytämään anteeksi!

Anteeksi on mahdollista antaa vain, jos pyydetään anteeksi.

On onnellisen lopun loukattuja. He niin sydämestään tahtoisivat, että loukkaaja pyytäisi anteeksi ja kun hän pyytää anteeksi niin hän saa anteeksi. Onnellisen lopun loukattu himoitsee saada antaa anteeksi. Hän rakastaa onnellista loppua!

Mutta jos anteeksipyyntöä ei tule niin ei ole anteeksiannon asiaa mitä pystyisi käsittelemään.

Armon kristittynä liitän vain ja ainoastaan Jumalan toimintoihin. Vain Jumala voi olla armollinen ja Jumala voi olla armollinen sellaisellekin mitä minä en käsitä. Minä en tunkeudu armon ja toisen ihmisen väliin. Tässä tajuan paikkani. Jumala suuruudessaan olkoon armollinen myös sellaiselle minkä minä ihmisen vajavaisuudessani näen puhtaana pahuutena.

Minun tehtäväni on pyytää toiselta ihmiselta anteeksi, oivaltaa anteeksipyynnön paikka.

Ja syntisenä minä rukoilen Jumalalta armoa.

lauantai, 16. joulukuu 2017

Menetetyn elämän sureminen

Ihminen on saattanut vuosikymmeniksi, koko elämäkseen, kehitellä erilaisia selviytymiskeinoja, joita hän kuvittelee elämäksi ja jota elämä ei ole.

Kun taivas putoaa - kun totuus valkenee - ja sitten on kaltaisiani, jotka itselleen rehellisyyden nimissä jäävät välitilaan vailla todistusta siitä mitä on tapahtunut - joka tapauksessa joutuu käsittelemään olettamia, jotka tuntuisivat tosilta.

Menetetyn elämän sureminen yltyy raivoksi. Eihän se muuten mitään olisikaan. Siksihän minäkin täällä aina törmään poistojen tarpeeseen. Ei tämä mikään leikkiblogi tai aplodien ansaitsemisblogi ole. Täällä mennään elämän sotkuisuuteen. Täällä pierrään, potkitaan, älähdellään, itketään, huudetaan - ja kohta pyydetään mahdolliselta lukijalta anteeksi häveten. Täällä tehdään kirjoittamisen virheitä.

Menetetty elämä on riistettyä elämää.

Pelleytettyä elämää, häpäistyä elämää.

Lähetän niin sydämeni pohjasta lämpimät terveiset, jos joku jossain yksinäisyydessään osaa lukea sanani oikein ja jakaa ne ja tajuaa, että tuo blogisti kuvaa sitä asiaa oikein mikä on hänen sisimpänsä roihu.

ERÄS ELÄMÄN TARKOITUKSISTA ON JAKAMINEN.

Jos pieni lapsi kysyy, mikä on elämän tarkoitus niin siihen voi vastata: KUULE EN MINÄ TIEDÄ, MUTTA MINÄ HUOLEHDIN SINUN TURVALLISUUDESTASI. Aikuinen ja lapsi saavat kumpikin hymähtää toisilleen: Tässähän meitä on kaksi, jotka eivät tiedä mikä on elämän tarkoitus, mutta me välitämme toisistamme.

Onko suurempaa surua kuin menetetyn elämän sureminen? Mahdollisuuksien menettäminen pelkoihin, jäytäviin epämääräisiin pelkoihin, joista ei avaudu mitään näyttämöä kunnes näyttämön avautumisen aika tulee.

lauantai, 16. joulukuu 2017

Munkki, isä, taiteilija

Kun istun tässä ikonikodissani lauantaiehtoota - teeveessä on meneillään uintia - niin kyllähän minulla on kaikkea.

Yksin toki olen. Mutta minun sallittiin löytää ortodoksinen usko. Mieltä osoittaen tempoilen siitä pois mikä on turhaa voimien kuluttamista. - Saan myös voitelua toisaalta. Siitä ei kannata kirjoittaa enempää.

Niin, toisissa oloissa olisin saattanut olla ortodoksinen munkki.

Olisin saattanut toisissa oloissa olla myös isä. Mutta onneksi täällä ei ole lasta, jonka pitäisi isäänsä pelätä.

Mikä minua eniten riipoo on taiteilijan rooli. Olivat nyt saavutukset sitten mitä tahansa. Minä tein taiteilijan roolia myös mielipidekirjoittajana lehdissä - vaikka taiteilijapiireissä sellaista ei erityisemmin huomioida.

Tämä taiteilija aina ampuu silmien väliin kysymyksellään: Mikä on totuus? Mitä on valhe? Millä tavoin valehtelet itsellesi? Minkälainen peluri sinä olet ja mitä pelaamisellasi tavoittelet?

Taiteilija on aina rauhaton. Se ei anna lepoa. Se ei tavoittele palkintoja totuuden tavoittelemisessaan.