Kristillisyys ja minä
14.02.2012 - 17:31
En ole Raamattukristillinen sanan totuutta rajoittavassa ja ymmärtämättömässä mielessä.
Minulle Jumala on suurempi kuin Raamattu. Huomattavasti suurempi - täytyy olla koska totuus on suurempi kuin Raamattu.
Synnyin luterilaiseksi ja siirryin pitkän ponnistelun kautta ortodoksiksi.
Etsin armoa ja rakkautta.
Jos minun pitäisi jonkin opin takia hylätä totuus sukupuolisuuden kirjosta ja seksuaalisuuden kirjosta - niin en hylkää.
Voit löytää blogistani vaikka mitä virheitä ja väärinymmärryksiä - mutta peluri en ole.
Olen ehdoton totuuden tavoittelija.
En tavoittele maallista menestystä enkä menestystä kirkon piirissä - tavoittelen vain ja ainoastaan totuutta.
Totuus on se mikä jää kun valhe on kuollut.
Valhe on kuolevainen, kälättävä, monikielinen - totuus on ikuinen, hiljainenkin majesteettisuudessaan. Totuuden ei tarvitse pitää mainospuheita. Totuudelle riittää oma olemisensa.
Minulle kristillisyys ei ole peruutuspeilin ohjelma tai miellyttävä pensas, johon vaikeina aikoina voi työntää päänsä.
Kristillisyys on preesens ja futuuri - jotain joka on nyt ja joka on tulevaa.
Toisin sanoen joka ainoa päivä kristillisyydessäni on taistelua kummallisen raamatullisen muinaisopin, alkeellisen patriarkaalisuuden ja aivopesun, muturypemisen, helskyttelyn, olettelun sekä alati kosmisuudessa avautuvan giganttisen totuuden välillä, jossa ihminen näyttäytyy mammuttimaisen pienenä.
Kristillisyyteni on vaatimusta tohtimiseen, ruoskintaa päin totuutta menemiseen. Sisimpäni vaatimus: - Ole tosi!!!
Kristillisyyteni ei siis ole laakereillaan lepäämistä.
Elän absoluuttisessa epävarmuuden tilassa.
Kirjoitin tämän, ettei lukija luulisi, että olen jokin myhäilevä auvoinen uskovainen.
Sinun ei pidä pelätä blogiani, että päsmäröisin täällä esimerkiksi jollain uskonnollisella paremmintietämisellä. En tiedä paremmin.
Minulle Jumala on suurempi kuin Raamattu. Huomattavasti suurempi - täytyy olla koska totuus on suurempi kuin Raamattu.
Synnyin luterilaiseksi ja siirryin pitkän ponnistelun kautta ortodoksiksi.
Etsin armoa ja rakkautta.
Jos minun pitäisi jonkin opin takia hylätä totuus sukupuolisuuden kirjosta ja seksuaalisuuden kirjosta - niin en hylkää.
Voit löytää blogistani vaikka mitä virheitä ja väärinymmärryksiä - mutta peluri en ole.
Olen ehdoton totuuden tavoittelija.
En tavoittele maallista menestystä enkä menestystä kirkon piirissä - tavoittelen vain ja ainoastaan totuutta.
Totuus on se mikä jää kun valhe on kuollut.
Valhe on kuolevainen, kälättävä, monikielinen - totuus on ikuinen, hiljainenkin majesteettisuudessaan. Totuuden ei tarvitse pitää mainospuheita. Totuudelle riittää oma olemisensa.
Minulle kristillisyys ei ole peruutuspeilin ohjelma tai miellyttävä pensas, johon vaikeina aikoina voi työntää päänsä.
Kristillisyys on preesens ja futuuri - jotain joka on nyt ja joka on tulevaa.
Toisin sanoen joka ainoa päivä kristillisyydessäni on taistelua kummallisen raamatullisen muinaisopin, alkeellisen patriarkaalisuuden ja aivopesun, muturypemisen, helskyttelyn, olettelun sekä alati kosmisuudessa avautuvan giganttisen totuuden välillä, jossa ihminen näyttäytyy mammuttimaisen pienenä.
Kristillisyyteni on vaatimusta tohtimiseen, ruoskintaa päin totuutta menemiseen. Sisimpäni vaatimus: - Ole tosi!!!
Kristillisyyteni ei siis ole laakereillaan lepäämistä.
Elän absoluuttisessa epävarmuuden tilassa.
Kirjoitin tämän, ettei lukija luulisi, että olen jokin myhäilevä auvoinen uskovainen.
Sinun ei pidä pelätä blogiani, että päsmäröisin täällä esimerkiksi jollain uskonnollisella paremmintietämisellä. En tiedä paremmin.